1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. raiteet

Keskustan ratakuilusta Baana

Finlandiapuistoa ja Ruoholahtea yhdistävän entisen ratakuilun nimeksi on valittu Baana. Nimen valinneen raadin mielestä Baana on lennokas, rento ja Stadin henkinen.

raiteet

Helsinkiläiset lähettivät ratakuilusta järjestettyyn nimikilpailuun yli 600 ehdotusta. Selkeä voittaja oli Baana, jota oli ehdottanut kahdeksan henkilöä.

Raadin mielestä Baana-nimi sopii helsinkiläisen suuhun ja se otetaan aidoti käyttöön.

Baana merkitsee rataa, joten nimi kuljettaa muistumaa alueen historiasta ja perinteestä. Baana on myös luontevasti kaksikielinen.

Muita nimiehdotuksia olivat muun muassa Ratakuilu, Railo, Ränni, Sola, Satamarata, Kampinkuru, Kampin kanjoni, Akseli, Aortta, Jätkän kuru, Kuru, Alvarin kanjoni, Kanjoni, Kuilu, Uoma, Valtimo, Marian raitti ja Uraputki.

Raadin puheenjohtaja oli apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Muut raatilaiset olivat päätoimittaja Reetta Meriläinen Helsingin Sanomista, nimistötoimikunnan jäsen ja filosofian tohtori Mikko-Olavi Seppälä, osastopäällikkö Raimo K. Saarinen rakennusvirastosta ja Töölönlahden aluerakentamisen projektinjohtaja Sirpa Kallio.

Yli kilometrin mittainen Baana avautuu ensi vuonna

Entinen satamaratakuilu kulkee Ruoholahdenkadun päästä Mannerheimintien alittavan tunnelin kautta Finlandiapuistoon. Kuilun pituus on noin 1,3 km ja leveys noin 15 metriä. Marian sairaalan kohdalla kuilu on jopa 34 metriä leveä.

Baana avataan yleisölle suunnitelmien mukaan vuonna 2010. Rautatieliikenne kuilussa loppui viime vuonna.

Baanassa voivat kulkea sekä jalankulkijat että pyöräilijät. Baanasta katutasolle vieviä portaita rakennetaan useita. Arvioiden mukaan reittiä tulee käyttämään 4 000 - 5 000 kulkijaa vuorokaudessa.

Baanassa voi järjestää erilaisia tapahtumia, pienimuotoisia konsertteja, elokuva- ja teatterinäytöksiä ja taidenäyttelyitä.

Viikonloppuisin Baanassa toimii suunnitelmien mukaan kirpputori.

Lue seuraavaksi