Polkupyörän voi turvamerkitä ilmaiseksi

Polkupyörävarkaudet ovat Finanssialan Keskusliiton mukaan kasvussa. Varkauksia voi yrittää välttää hankkimalla vakuutusyhtiön hyväksymän lukon. Aivan ilmainen tapa on hankkia polkupyöräänsä turvamerkinnän poliisilaitokselta.

polkupyörät
Poliisi tekee polkupyörään turvamerkintää.
Polkupyörän turvamerkintä on poliisilaitoksella ilmainen.YLE Pohjanmaa

Polkupyörävarkaudet ovat jälleen nousussa. Uusiin pyöriin suositellaankin vakuutusyhtiön hyväksymää lukkoa. Varkauden kohteeksi joutunutta saattaa myös lohduttaa se, jos on tullut hankituksii polkupyöräkauppiaalta varkausvakuutus.

Aivan ilmainen on puolestaan turvamerkintä, joka voidaan tehdä missä tahansa poliisiasemalla. Merkintä helpottaa pyörän tunnistamista ja löytämistä takaisin oikealle omistajalleen. Polkupyörä saattaa kulkeutua esimerkiksi löytötavaroihin tai tulla poliisille vastaan muiden rikosjuttujen yhteydessä.

Ylikonstaapeli Jyri Petäjämäki sanoo, että paras tunniste on pyörän omistajan henkilötunnus, vaikka muukin tunniste vodaan pyörään tietenkin tehdä. Merkinnän on kuitenkin syytä olla sellainen, joka on helppo muistaa sitten kun pyörän paperit valmistenumeroineen ovat jo kadonneet.

Petäjämäen mukaan turvamerkintöjä tehdään yhä liian vähän.

Kesäisin polkupyörien "lainaaminen" on yleistä. Tällöin pyörä otetaan luvatta käyttöön ravintolaillan päätteeksi ja hylätään käytön jälkeen. Tällaisia hylättyjä pyöriä on Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella useita satoja vuodessa.

Toistaiseksi poliisi korjaa hylätyt polkupyörät talteen. Pyörät myydään poliisin löytötavarahuutokaupassa säilytysajan jälkeen.