Salon seudulle EU-miljoona

Salon seudulle on luvassa miljoonatukea työllisyyden parantamiseen. Maakunnan yhteistyöryhmä näytti maanantaina vihreää valoa Yrityssalo-yhtiön hakemuksille, jolla aiotaan nostaa pienten yritysten osaamista ja työssä jaksamista.

Salo investoi harkiten, mutta vanha kaupungintalo korvataan kuitenkin uudella. Kuva: YLE / Petra Ristola

Kahdelle eri hankkeelle on haettu runsaat miljoona euroa TE-keskukselta. Hankkeiden kokonaiskustannukset ovat noin kolme miljoonaa euroa.

Myös nuorten työllistämistä tukeva Salon seudun koulutuskuntayhtymän hanke sai tukea Varsinais-Suomen liitolta.

Salossa on Turun ohella heikoin nuorten työttömyystilanne maakunnassa. Rahoista päättää lopullisesti TE-keskus.