Suomalaisten makeanhimo yltyy

Joka kolmas aikuinen syö lähes päivittäin makeisia. Taantuma ei tunnu makeistehtailla, ja tuotteita kehitetään tiivistä tahtia etenkin aikuisille arjen hemmotteluksi. Etenkin tumman suklaan kulutus on vahvassa kasvussa.

Kotimaa
Nainen ostaa makeisia
YLE

Monet tehdassalit ovat viime kuukausina hiljentyneet, mutta hihnat karkkitehtailla eivät hidastu. Suomalaisten suklaanhimo vain yltyy ja karkinkulutus kasvaa.

- Ihan satunnaisenakin päivänä kolmasosa aikuisista ja kolmaosa koululaisista kertoo syövänsä makeisia, toteaa erikoistutkija Marja-Leena Ovaskainen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta.

- Makeisten kulutus on kasvanut jonkin verran. Tuntuu, että kuluttajat haluavat lamasta huolimatta syödä makeisia ja hemmotella itseään jonkin verran, sanoo Pandan markkinointipäällikkö Johan Jakobsson.

Aikuisten kaipaavat hemmottelua arkeen

Etenkin aikuiset pistelevät poskeensa entistä enemmän makeisia. Makeisten valmistajat ovat tietoisia trendistä, minkä vuoksi uusia aikuisille suunnattuja tuotteita kehitetään ärhäkkäästi.

- Hyvin merkittävä kohderyhmä on aikuiset kuluttajat. Mielenkiintoinen ryhmä on 50-60-vuotiaat, jotka ovat tänä päivänä hyvin meneviä ja trendikkäitä ja haluavat nautintoja arkeen, kertoo Fazer Makeisten toimitusjohtaja Tom Lindblad.

Tumma suklaa nousemassa hitiksi

Fazerin ja Pandan mukaan hittiherkuiksi kohoavat varmimmin vanhojen tuttujen brändien pohjalle rakennetut tuotteet. Kasvavaksi koukuttajaksi on vihdoin Suomessakin noussut tumma suklaa, jota vielä muutama vuosi sitten ei perusmarkettien hyllyiltä juuri löytynyt.

Pandalta arvioidaan, että suomalaisten suklaan kulutus ja tottumukset ovat eurooppalaistuneet, eli mekin kaipaamme entistä voimakkaampia makuja ja makuyhdistelmiä. Esimerkiksi Fazerin tumman suklaan myynti on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa, minkä uskotaan johtuvat osittain terveystrendeistä. Tumman suklaan sisältämistä terveellisistä flavonoideista on Suomessakin puhuttu paljon, eli tumma suklaa mielletään todennäköisesti hyvän omantunnon herkuksi.

Lääkkeiksi makeisista ei ravitsemustutkijan eikä tuottajienkaan mielestä ole mutta lohduksi - ei kuitenkaan liian usein.

- Pidän ihanteena muun muassa hampaiden kannalta, että karkkipäivä olisi kerran viikossa, sanoo Marja-Leena Ovaskainen.

- Nyt tosiaankin makeisten syönnistä on tullut jokapäiväinen tai joka toisen päivän tapa. Vaatii kuitenkin asennoitumista, ettei herkkuja ole joka päivä kaapissa, Ovaskainen toteaa.

Lähteet: YLE Uutiset / Heta-Leena Sierilä