Mäntyharjun urkumaraton käynnistyy uusien urkujen konserttikasteella

Mäntyharjun puukirkon uudet urut saavat konserttikasteensa tämän iltaisessa Urkumaratonissa. Urut edustavat samanlaista pohjoismaista romantiikkaa kuin kirkon alkuperäiset urut 1800-luvulta.

kulttuuri

Mäntyharjun kirkossa soivat alun perin maineikkaan ruotsalaisen urkurakentaja Per Larsson Åkermanin suunnittelemat urut. 1930-luvulla kirkkoon hankittiin hyvin erilaiset urut, mutta nyt on palattu upouusien urkujen myötä takaisin juurille.

Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamat urut soivat komeasti, sillä Mäntyharjun kirkosta löytyy puukirkoksi erittäin pitkä ja hyvä jälkikaiku.

Urkumaratonissa kuullaan monipuolista ohjelmistoa

1980-luvulla alkaneesta urkumaratonista on muodostunut jokakesäinen perinne. Tämänkertaisen maratonin järjestävät Pohjoismaiden vanhin urkuseura Organum ja Mäntyharjun seurakunta. Illalla urkujen eteen astelevat urkutaiteilijat Olli Pyylampi, Katri Vesanen, Ville Urponen, Samppa Laakso ja Markus Malmgren.

Ohjelmistoa on luvassa laidasta laitaan, aina Bachista Mendelssohniin. Mäntyharjun kirkossa kuullaan myös suomalaista urkumusiikkia, luvassa on mm. tuhti annos Sibeliusta ja Väinö Raitiota.

Urkumaraton radioidaan suorana lähetyksenä Mäntyharjun kirkosta kello 19.03 alkaen. Konsertin väliajalla tutustutaan kirkon uusiin urkuihin.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Timo Asikainen