Faith No More on saanut uusia nuorempia faneja

Comebackin tehnyt Faith No More konsertoi keskiviikkona Helsingin Kaisaniemessä. Ensimmäiset keikkaa odottavat tulivat hengailemaan puistoon puoliltapäivin.

viihde
Emilia Stålhammar
Onni Aaltonen / YLE

Faith No Moren konserttia ovat odottaaneet etenkin ne, jotka fanittivat yhtyettä jo sen kulta-aikoina 1990-luvulla. Bändi on kuitenkin saanut paljon kannattajia myös nuoremmista.

Juvalaiset Ville, Eetu, Lassi ja Vessi ovat kuunnelleet Faith No Morea noin viitisen vuotta. Yhtyeessä heitä kiehtoo sen ainutlaatuisuus.

- Teknisesti bändi on aivan loistava. Se on myös uniikki, sillä ei hirveästi taida samanlaista musiikkia olla.

Emilia Stålhammar tuli konserttiin Hämeenlinnasta. Rockia kuuntelevan Stålhammarin mielestä Faith No Moren musiikki on kuitenkin erilaista.

- Osa niiden musiikista on sellasta sekavaa ja mukavaa sekomusaa.

Lappeenrantalainen Anni Olkkonen tutustui Faith No Moreen noin kolme vuotta sitten. Sitä kautta bändin löysi myös kaveri Oona Säärmä.

- Kun bändi hajosi, niin ei ollut paljon toivoa nähdä sitä livenä. Sitten kun näin telkkarissa mainoksen Suomen-konsertista, niin oli pakko saada liput, kertoo Olkkonen.

Lähteet: YLE Uutiset