Wienissä pelastetaan taideaarteita tulvalta

Itävallan pääkaupungissa Wienissä on alettu siirtää taideteoksia turvaan rankkasateiden aiheittamien tulvien alta. Wienin Albertina-museosta kuljetetaan pois ainakin kallisarvoisimmat työt, joiden joukossa on muun muassa Michelangelon, Rubensin, Rembrandtin ja Klimtin maalauksia. Kaikkiaan museossa on 950 000 teosta.

kulttuuri
ORF

Arvokkaimmat teokset siirretään kosteusvaurioiden pelossa Wienistä muualle Itävaltaan. Paikkaa ei ole kerrottu. Ensimmäisten teosten joukossa on jo pelastettu Albertinan suurinpiin aarteisiin kuuluva Albrecht Durerin vesiväripiirros jäniksestä vuodelta 1502.

Albertina-museo sijaitsee Wienin keskustassa uusklassisessa palatsissa, joka korjattiin toisen maailmansodan tuhojen jälkeen vanhaan loistoonsa. Museo on Wienin suurimpia turistinähtävyyksiä. Siellä käyllä yli miljoona ihmistä vuodessa.

Museon edustajan mukaan teoksille ei ole aiheutunut vaurioita, vaikka sadevesi on vallannut rakennuksen kellarin. Museo on auki vastakin, vaikka kokoelman suurimmat helmet puuttuvat.

Rankkasateen lisäksi museota ovat viime aikoina koetelleet talousongelmat. Tukijat ovat omissa vaikeuksissaan vähentäneet tänä vuonna lahjoituksistaan kaksi miljoonaa euroa.

Lähteet: Reuters, DPA, AFP