1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pouttu Konserni

Sianlihan hinta leikkaa Poutun myyntiä

Grillilihan myynti on laskenut alkukesän aikana viitisentoista prosenttia viime vuoden alkukesän myynnistä. Yhtiö ei lähtenyt mukaan alan hintakilpailuun.

Kuva: YLE

Sianlihan hinnanlasku markkinoilla on vähentänyt Pouttu Oy:n grillilihan myyntiä.

Syynä on kaupallisen johtajan Kari Mattilan mukaan se, että yhtiö ei lähtenyt mukaan sianlihan hintakilpailuun. Kaupoissa kilohinta on Mattilan mukaan laskenut noin euron.

Poutun grillilihan myynnistä 70 prosenttia on kotimaista ja 30 prosenttia ulkomaista lihaa. Kaupallinen johtaja Kari Mattila arvioi, että alkukesän kylmät säät eivät juuri olleet syynä menekin laskuun.

- No grillilihassahan on se tilanne, että ei välttämättä meidän kohdalla en ainakaan usko että tuo kelien huonous on meidän myyntiä laskenut, vaan kotimaisen lihan hintatasohan on painunut todella alas tänä kesänä nimenomaan näissä porsaan filetuotteissa. Ja me emme halunneet lähteä ihan näihin kovimpiin kärkiin mukaan jolloin tietenkin se tarkoittaa sitä että meidän tuotteita ei ole samassa suhteessa myyty kuin vuosi sitten, toteaa Mattila.

Poutun tuotantolaitos sijaitsee Kannuksessa ja myyntikonttori Helsingissä. Poutulla työskentelee vajaat 250 henkilöä.