1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Tabu murtui Venetsiassa - gondoli sai naiskuskin

Yksi Italian miehisistä linnakkeista on murtunut: Venetsian kanavilla alkaa meloa kaikkien aikojen ensimmäinen virallinen naisgondolieeri. Giorgia Boscolo läpäisi ensimmäisenä naisena gondolieerien monisatavuotisen ammatin tiukan koulutuksen ja kokeen.

kulttuuri

Puoli vuotta kestävällä kurssilla harjoitellaan 400 tunnin ajan muun muassa melan oikeaa pyörähdysliikellä, jolla gondoli saadaan lipumaan kanavassa. Kokeen läpäistäkseen on myös opittava vesillä liikkumisen säännöt ja Venetsian nähtävyyksien historia. Lisäksi oppiaineena on englannin kieli, kertoo Italian uutistoimisto Ansa.

23-vuotias Boscolo sanoo olevansa onnellinen sekä saavutuksestaan että paluusta normaalielämään kahden lapsen äitinä. Myös Boscolon gondolieeri-isä Dante on iloinen ja sanoo tyttärensä uurastaneen lujasti läpäistäkseen tutkinnon. Isä sanoo silti, että hänen mielestään gondolin ohjaaminen on miesten työtä, sillä se vaatii ruumiillista voimaa.

Aivan heti Boscolo ei pääse kuljettamaan turisteja Venetsian nähtävyyksille, sillä liitto edellyttää hänen työskentelevä ensin useita kuukausia apukuljettajana.

Turistikaudella pääsee hyville palkoille

Ennen ammattitutkinnon perustamista toissa vuonna gondolieerin ammatti periytyi isältä pojalle. Sukupuolen on epäilty olleen esteenä, kun saksalaisamerikkalainen Alexandra Hai on reputtanut testissä neljä kertaa.

Hai työskentelee nyt venetsialaishotellin yksityisenä gondolieerina. Gondolieerien ammattiliitto ei katso sitä hyvällä, mutta Hailla on oikeusistuimen lupa työhönsä.

Venetsian kanavilla sauvoo yli 400 gondolieeria, jotka voivat turistikaudella ansaita varsin hyvin, jopa 5 000 euroa kuukaudessa. Matkalaiselle 50 minuutin kyyti maksaa runsaat 70 euroa.

Lähteet: DPA, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi