1. yle.fi
  2. Uutiset

Kirjailija Naomi Klein panisi Israelin kulttuuriboikottiin

Palestiinalaiskylässä vieraillut kanadalainen kirjailija, toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Naomi Klein on kehottanut panemaan Israelin kulttuuriboikottiin palestiinalaiskysymyksen ratkaisemiseksi. Klein muistuttaa, että kulttuuriboikotti auttoi kaatamaan Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän.

kulttuuri
Naomi Klein
Pawe Kula / EPA

Kleinin mukaan israelilaisten identiteetille on äärimmäisen tärkeää, että he tuntevat kuuluvansa länsimaisen kulttuuriin piiriin.

- Jos se on uhattuna, jos rockkonsertit loppuvat, sinfoniaorkesterit jäävät tulematta eikä suosittua elokuvaa esitetä Jerusalemin filmijuhlilla, se alkaa järisyttää Israelin valtion olennaisinta ydintä, Klein uskoo.

Israelin palestiinalaispolitiikka ei poikkea Etelä-Afrikan rotuerottelupoltiikasta apartheidista, Klein vertasi vieraillessaan Bilinin kylässä Länsirannalla.

Hän liittyi siellä kyläläisten mielenosoitukseen, joka oli suunnattu Israelin rakentamaa rajamuuria vastaan. Hän näki myös, miten Israelin joukot ampuivat mielenosoittajia kyynelkaasulla. Kleinin mukaan Israelin joukot eivät ikinä kävisi yhtä kovakouraisesti juutalaisten mielenosoittajen kimppuun.

Klein kertoi myös kotimaassaan meneillään olevasta oikeudenkäynnistä, jossa Bilinin asukkaat syyttävät kahta kanadalaista yritystä talojen rakentamisesta laittomasti palestiinalaisten maille. Yhtiöt möivät rakennukset israelilaisille.

- Toivon, että kanadalainen tuomioistuin antaa oikeutta biliniläisille, kanadanjuutalainen Klein sanoi.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi