1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Westminster Abbey saisi kruunun ja Lontoo uuden siluetin

Lontoon kuuluisa Westminster Abbey muuttaa Lontoon keskustan taivaanrantaa, jos maanantaina julkistetut suunnitelmat miljoonaluokan kruunukattosuunnitelmasta menevät läpi.

Westminster Abbeyn katedraali. Kuva: Hannu Hellsten / YLE

Westminster Abbey on ollut kaikkien Britannian kruunajaisten näyttämö sitten vuoden 1066. Maan arvokkaimman juhlan tapahtumapaikalle halutaan kuitenkin samanlaista loistoa kuin esimerkiksi St Paulin katedraalissa, joka viehättää vaikuttavalla kupolillaan.

Viranomaiset esittelevät nyt yleisölle suunnitelmiaan kirkkokruunun eli kruununmuotoisen kupolikaton rakentamisesta. Kupoli on osa 27 miljoonan euron remonttikaavailuja, joissa lisättäisiin myös koulutuskeskus 1000-luvulla käyttöön vihittyyn kirkkoon.

Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteuteta ilman kansan yleistä hyväksyntää. Rakennuttajien haaveena olisi saada kirkkokruunu valmiiksi ennen kuningattaren kruunajaisten 60-vuotisjuhlaa 2013.

Seuraavien kruunajaisten juhlakaluna on todennäköisesti prinssi Charles, joka on tullut tunnetuksi varsin muutosvastarintaisista arkkitehtuurinäkemyksistään.