1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. erikoisruokavaliot

Laktoosittomalla ruoalla kisataan asiakkaista

Erilaisten ruoka-aineallergioiden huomioiminen olisi selvä kilpailuetu ravintoloille. Yleensä erityisruokavaliota nauttivan ruokailu on ravintoloissa hankalaa

Kuva: YLE

Usein syynä on se, ettei esimerkiksi laktoosi-intoleranssia tunneta tarpeeksi hyvin, sanoo ravitsemussuunnittelija Sirpa Pääkkönen Kainuun maakunta -kuntayhtymästä.

-Henkilökunnan olisi syytä tietää erityisruokavalioista, ettei tarjota maidottomana laktoositonta ruokaa.

Laktoosi-intoleranssissa maitosokeri eli laktoosi ei imeydy suolistossa normaalilla tavalla. Oireina ovat vatsan turvottelu, ilmavaivat ja vatsan löysyys. Maitoallergiassa puolestaa elimistö reagoi maitoproteiinille ikään kuin se olisi jollakin tavalla haitallinen aine. Silloin oireet voivat olla mahavaivoja, mutta useinmiten ne ovat iho-oireita ja limakalvoärsytyksiä.

Ravitsemussuunnittelijan mielestä ravintolat ovat petranneet tarjontaansa allergisille asiakkaille.

-Monet ravintolat toimivat liiketaloudelllisella periaatteella ja asiakkaat valitsevat ruokapaikat sen mukaan mitkä ovat tarpeet, hinnat ja tarjonnat. Se on valttikortti, että ravintola tarjoaa erityisruokavalioita. Asiakkaat äänestävät kyllä jaloillaan ja menevät paikkaan mistä saavat sopivaa ruokaa, kertoo Pääkkönen.

Erikoistuotteiden hintaero on huomattava

Laktoosittomien elintarvikkeiden korkeampi hinta on kivenä ravintola-alan yrittäjien kengässä, vaikka asiakkailla kysyntää olisikin. Kajaanilainen yrittäjä Minna Sormunen kertoo, että esimerkiksi kermassa hintaero on 1,50 euroa litra.

-Hintaero on tämän suuruinen vähälaktoosisen ja laktoosittoman välillä. Kermaa kuluu ruuanvalmistukseen päivän aikana useita litroja, joten kustannuksia kertyy. Mielestäni valmistajienkin tulisi muuttaa painopistettä, sillä allergiat ovat lisääntyneet viime vuosina niin paljon.

Pienyrittäjät pyrkivät palvelemaan asiakasta parhaimman mukaan. Esimerkiksi ravintola Vanhassa Kerhossa ruoka-allergiat huomioidaan aina. Yrityksessä on jo pidemmän aikaan tehty ruoka-annokset vähälaktoosisina.

-Joudumme hiukan ottamaan erikoisruuissa hintahuomioita. Gluteiiniton ruoka on helppo toteuttaa. Laktoositon on puolestaan vähän vaikeampi, sillä jos jätetään kerma pois, maku kärsii.