Levottomuudet uiguurialueella vakavimpia pitkään aikaan

Väkivaltaisuudet uiguurivähemmistön asuttamalla alueella Xinjiangin maakunnassa Luoteis-Kiinassa ovat vaatineet ainain 140 kuolonuhria. Kuinka poikkeuksellisista levottomuuksista on kyse? Ulkopoliittisen instituutin asiantuntija Matti Nojonen vastaa.

Ulkomaat
Mellakoitsijoita
Mellakoitsijat kaatoivat poliisiauton Xinjiangin maakunnan pääkaupungissa Ürümqissa.CCTV

- Uiguurialueen levottomuuksista tämä on ehdottomasti vakavin hyvin pitkään aikaan. Eritasoisia väkivallan ryöpsähdyksiä on uiguurialueella ollut läpi vuosien. Kiina miehitti Itä-Turkestanin nimellä itsenäisyyttä tavoitelleen alueen vuonna 1949, jonka jälkeen levottomuuksia on ollut aika ajoin. Mutta näin vakavia yhteenotot eivät ole olleet.

Millainen uiguuriväestön asema Kiinassa on ollut?

- Virallisesti uiguurit ovat vähemmistökansallisuuden asemassa, eli heillä on itse asiassa enemmän vapauksia, kuin valtaväestöllä eli Han-kiinalaisilla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vähemmistökansoilla on mahdollisuus tehdä niin paljon lapsia kuin haluaa. Mutta käytännössä uiguurit ovat olleet alistetussa asemassa poliittisesti ja nyt talousreformin myötä myös taloudellisesti. Taloudellisesti menestyksekkäämpien Han-kiinalaisten kasvava muuttoliike alueelle on huolestuttanut uiguureja. He ovat kokeneet syrjäytyneensä talouskehityksestä ja koko yhteiskunnasta. Tämä on yksi syy sille, miksi uiguurien Itä-Turkestanin vapautusliike on jatkuvasti saanut tietynlaista kannatusta uiguurien parissa.

Mistä levottomuudet saivat alkunsa?

- Kaikki alkoi viime kuun loppupuolella Etelä-Kiinassa Guangdongin maakunnassa. Paikallisessa lelutehtaassa oli pienimuotoinen yhteenotto uiguuri-siirtotyöläisten ja Han-siirtotyöläisten välillä. Yhteenoton seurauksena kuoli kaksi uiguuria. Tämänhetkisten tietojen mukaan liikehdintä alkoi reaktiona tälle. Uiguurit syyttivät Kiinan viranomaisia siitä, etteivät ne halua käsitellä objektiivisesti Etelä-Kiinan tapahtumia. He kokevat, etteivät ole saaneet oikeutta.

Kiinan viranomaiset ovat syyttäneet väkivallan lietsomisesta ulkomailla toimivia uiguurijärjestöjä. Uiguurien maanpakolaisryhmät kiistävät syytökset ja sanovat viranomaisten aloittaneen väkivallan. Kuinka uskottavia Kiinan viranomaisten syytökset ovat?

- On vaikea mennä sanomaan, mikä on ulkomainen vaikutus. Kiinan viranomaisilla on ollut todisteita siitä, että aikaisemmin ulkomaiset uiguurit tukivat itsenäisyystavoitteita. Myös Afganistanin Taliban-liike on rekrytoinut alueelta radikaaleja uiguurinuoria. Kuinka laajaa ja systemaattista tämä on, sitä on vaikea sanoa.

Kuinka vakava uhka jännitteet eri kansanryhmien välillä ovat Kiinan vakaudelle?

- Keskushallituksen näkökulmasta tilanne on monessakin mielessä huolestuttava. Kiinassa on kymmeniä vähemmistökansallisuuksia, ja ne kaikki asuttavat Kiinan reuna-alueita. Viime vuodelta muistetaan Tiibetin yhteenotot, nyt asialla ovat uiguurit. Liikehdintä ei ole ainakaan tähän mennessä aiheuttanut mitään suurempaa epävakautta Kiinan ydinalueilla eli kehittyneellä rannikkoalueella, vaan se on rajoittunut vähemmistökansallisuuksien asuinalueisiin. Mitään laajempaa yhteiskunnallista liikehdintää tästä tuskin tulee.

- Vaikutukset ovat luonnollisesti monenlaisia. Kontrollikoneisto tiivistää kontrollia, esimerkiksi internetissä ja uutisoinnissa. Mutta tuskin tämä vaikuttaa laajemmin tavallisten ihmisten elämään Shanghaissa tai Pekingissä. Rannikkokaupungeissa ei esimerkiksi tähän mennessä ole ollut yhtään terrori-iskua. Sisämaan kaupungeissa on ollut joitain räjähdyksiä, mutta ne ovat olleet erittäin harvinaisia.

Ovatko levottomuuksien taustalla Kiinan heikentyneen taloustilanteen aiheuttamat jännitteet?

- Tämä ei ole niinkään vähemmistökansallisuuksiin liittyvä kysymys, vaan talouskriisi koskettaa myös Han-kiinalaisia. Emme tällä hetkellä tiedä, kuinka paljon levottomuuksia Kiinassa on. Viranomaisten tuoreimmat tilastot levottomuuksista ovat vuodelta 2005, sen jälkeistä tilannetta voi vain arvailla. Tiedämme, että talouskriisin aikana Kiinaan on tullut 20 miljoonaa uutta työtöntä. He ovat pääosin nuoria ihmisiä. Jos he lähtevät liikehtimään, niin silloin levottomuudet Kiinassa luonnollisesti lisääntyvät.

Kuinka paljon asiaan liittyy se, että Xinjiang on Kiinalle strategisesti merkittävä alue?

- Kilpailu vaikutusvallasta Keski-Aasiassa on voimakasta. Yhdysvallat on Keski-Aasiassa, Venäjällä on alueella vanhoja intressejä, myös Intia ja Japani ovat osoittaneet kiinnostusta. Myös Kiina pitää aluetta strategisesti erittäin tärkeänä. Xinjiangissa on valtavat luonnonvarat, mutta alue on melko syrjässä Kiinan päämarkkina-alueelta. Toki sieltä viedään rannikolle kaasua ja öljyä niin paljon kuin sieltä saadaan. Lisäksi Kiinan ensimmäinen ydinkoehan suoritettiin juuri tällä alueella, eli mitä ilmeisemmin sinne on sijoitettu ydinaseteolisuuteen liittyvää tietotaitoa.

- Olennaisen tärkeitä ovat Kiinan valtion koskemattomuuteen, integriteettiin liittyvät kysymykset. Kiinalla on Taiwanin ongelma, Tiibetin ongelma, Xinjiangin ongelma ja lisäksi muita pienempiä vähemmistökansallisuuksia Etelä-Kiinassa. Kiinan keskushallinnon näkökulmasta tilanne on erittäin ongelmallinen. Jos se myöntää yhdelle alueelle enemmän autonomiaa tai jopa itsenäisyyden – mikä olisi ennenkuulumatonta – niin se oikeuttaisi kaikki muut alueet samaan. Keskushallinto on pattitilanteessa. Se ei kykene tekemään tällaista siirtoa, koska silloin se antaisi kaikille muille valtakunnan reuna-alueiden vähemmistöille – ja Taiwanille – oikeuden pyrkiä kohti itsenäisyyttä.

Lähteet: YLE Uutiset