Marjasopimus närkästyttää Lapissa

Lapin kylätoiminta-yhdistyksen ja marjayritysten marjasopimus herättää tuoreeltaan närkästystä. Kyläaktiivi ja marjanpoimija Marjatta Pulska Savukosken kirkonkylältä sanoo, että kyläläisten mielipiteitä poiminnan ongelmista ei ole kysytty ainakaan Savukoskella.

Marjatta Pulska (kirjailija)
Ulkomaiset marjanpoimijat aiheuttavat keskustelua Lapissa.YLE

Pulska ihmettelee, miten Lapin kylätoiminta-yhdistys on voinut sopia poimintasäännöistä kaikkien Lapin kylien puolesta.

- Miten yksityismaille on voitu sopia sääntöjä ilman maanomistajien lupaa, Pulska kysyy.

Pulskan mielestä sopimukseen kirjattu kahden kilometrin raja ei riitä. Sopimuksen mukaan ulkomaalaiset eivät poimi marjoja noin kahden kilometrin säteellä kyläkyltistä.

Pulska toteaa, että kaikki paikallisten ikiaikaiset marjapaikat etäisyydestä riippumatta pitäisi rauhoittaa ulkomaalaisilta poimijoilta.

- Perinteiset, hyvät marjapaikat eivät välttämättä sijaitse aivan kylän pinnassa, vaan esimerkiksi Savukosken kirkonkylästä viiden ja 13 kilometrin päässä, Pulska sanoo.

Kahden kilometrin raja

Lapin kylätoiminta ry ja lappilaiset marjanostajayritykset kertoivat maanantaina sopineensa marjastuskauden 2009 toimintaperiaatteista.

Taustalla on ulkomaalaisten poimijoiden aiheuttama ärtymys kyläläisissä etenkin Itä-Lapissa. Kyläläiset ovat kertoneet, että suomalaisten marjanostajayritysten tuomat ulkomaalaiset ovat poimineet marjoja ihan asuttujen talojen läheltä ja lisäksi ainakin osa heistä on roskannut luontoa.

Maanantaina julkistetulla sopimuksella on tarkoitus turvata lapsiperheiden ja ikäihmisten marjansaanti kylien liepeillä. Sopimuksen mukaan yritysten marjanpoimijat eivät poimi marjoja ns. polkupyörämatkan päästä eli noin kahden kilometrin säteellä kyläkyltistä.

Marjapuhelimeen voi valittaa

Uutena toimintana otetaan käyttöön marjapuhelin, johon lappilaiset voivat antaa palautetta mahdollisista ongelmista.

Marjapuhelimeen voi lähettää palautetta ulkomaalaisten marjanpoimijoiden aiheuttamista ongelmista tekstiviestitse. Viestiin tulee liittää lähettäjän nimi, paikkakunta, ongelmakohta ja poimijoiden auton rekisterinumero. Tekstiviestin lisäksi palautetta voi antaa sähköpostitse.

Marjapuhelimen numero on 040 362 5830. Sähköpostitse palautetta voi antaa osoitteeseen marjastaja.palaute(at)gmail.com.

Sekä puhelin että sähköposti avautuvat marjanpoimintakauden alkaessa.

Sopimus ei lopeta valittamista

Lapin lihan toimitusjohtaja Jukka Kristo kertoi maanantain tiedotustilaisuudessa, että yleisönosastokirjoittelu tuskin loppuu vaikka tehtäisiin millainen sopimus.

- En usko, että se loppuu. Kyllä se taitaa olla yleisönosastolla edelleenkin lempiaiheita ja painomusteen kulutus siltä osin varmasti jatkuu. Toivon kuitenkin, että valitukset tulevat konkreettisesti palautepuhelimeen, koska epämääräisiin yleisönosastokirjoituksiin on konkreettisesti vaikea puuttua, neuvoo Jukka Kristo.

Kriston mukaan viime syksynä Lapin lihalle ja Korvatunturin Marjalle tuli alle kymmenen palautetta ulkomaisista marjanpoimijoista, vaikka yleisönosastolla valittajia tuntui riittävän.

Kaksi yritystä jäi pois

Sopimuksen ovat allekirjoittaneet marjanostajayrityksistä Lapin Liha, Korvatunturin Marja (Riitan Herkku), T:mi Petri Lehtiniemi, Kasvishovi / Tessacraft ja Arctic International.

Polarica Sotkamosta ja Kiantama Suomussalmelta jättäytyivät sopimuksen ulkopuolelle vedoten siihen, että ne eivät tuo poimijoita Lappiin ja että kilometrirajoitukset ovat lainvastaisia.

Lähteet: YLE Lappi