Helsingin koululaiset säästävät energiaa uusin keinoin

Pihkapuiston ala-asteen ja Ala- Malmin koulussa säästetään energiaa uutta tekniikka hyväksi käyttäen. Kouluissa seurataan reaaliaikaisesti matkapuhelimella sekä internetissä energiankulutusta, teknisten järjestelmien toimintaa ja sisätilojen olosuhteita.

energiankulutus
YLE

Koulut ovat mukana Save Energy-hankkeessa, jossa kokeillaan energiansäästöä julkisissa rakennuksissa.

Ahkeralla mittaamisella on tarkoitus pienentää koulujen energiankulutusta.

Kulutustietoa jaetaan oppilaille muun muassa opetuspelin ja internetin käyttäjäyhteisöjen avulla.

Saadun tiedon toivotaan vaikuttavan talossa työskentelevien oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan käyttäytymiseen. Hankkeen tarkoitus on muuttaa energian käyttötapoja pysyvästi myös koulun ulkopuolella.

- Tavoitteena on, että käyttäjät itse tiedostavat energiankäyttöön liittyviä asioita ja oppivat ymmärtämään niiden vaikutuksia esimerkiksi ilmastonmuutokseen, sanoo Save Energy -hankkeen Helsingin pilotin projektipäällikkö Asko Kippo.

Maaliskuussa alkanut Save Energy -hanke saa tulevina kolmena vuonna rahoitusta yhteensä noin viisi miljoonaa euroa, josta puolet tulee Euroopan komission tukiohjelmista. Helsingin lisäksi energiansäästöjä tavoitellaan tosielämän testauksen avulla Leidenissa, Lissabonissa, Luleåssa ja Manchesterissa

Lähteet: YLE Helsinki