1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Velkua

Estelle muistuttaa Velkualla ihmisoikeuksista

Reilun kaupan purjelaiva Estelle on perjantaina ja lauantaina avoinna yleisölle Velkuan Teersalossa. Vierailu on osa Etelä-Meksikon ihmisoikeustilanteeseen ja alkuperäiskansojen oikeuksiin keskittyvää kampanjakiertuetta.

Velkua

Avoimien ovien aikana toimii vapaaehtoisten ylläpitämä reilun kaupan kahvila. Lisäksi yleisö voi tutustua Estellen historiasta ja Meksikon zapatistiliikkeestä kertoviin näyttelyihin.

Estellen kampanjakiertue kattaa kymmenkunta satamaa Suomen rannikolla.

- Laiva ei ole ikinä valmis, muistutti Sonja Hyppönen, joka teki ruosteenestotöitä Velkuan rannassa.

Talvella vielä Estellellä pohdittiin, mikä on laivan kohtalo: vieläkö alus purjehtii vai pitääkö laiva myydä pois? Nyt suunnitelmissa kuitenkin siintää päästä vuonna 2011 Meksikoon.

- Sitä ennen on paljon kunnostettavaa. Ja korjaustyöt vaativat tekijöitä, toteaa koordinaattori Senni Luosujärvi.

Miksi Meksikoon?

- Meksiko on vain yksi esimerkki siitä, mitä maailmassa tapahtuu pienille ihmisryhmille ja varsinkin alkuperäiskansoille. Solidaarisuutta tässä haetaan ja halutaan tukea alkuperäiskansojen demokratiapyrkimyksiä, selittää Luosujärvi.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi