Juoksuharjoittelu pois alokasjaksolta

Heinäkuun kolmastoista palvelukseen astuva saapumiserä on ensimmäinen, jonka kunto rakennetaan juoksun sijaan sauvakävelyllä. Puolustusvoimien tavoitteena on varusmiesten fyysisen kuormituksen muuttaminen nousujohteiseksi.

alokkaat

Käytännössä pyrkimyksenä on vähentää marssimurtumia sekä rasitusvammoja. Tammikuun saapumiserässä alokkaiden peruskunto rakennetaan juoksun sijaan pääasiassa hiihdolla. Uudistuksesta kertoo Ruotuväki-lehti.

Puolustusvoimat on uusinut koulutusohjelmaansa muullakin tapaa. Uudistukseen sisältyy viikonloppuvapaisiin liittyvä parannus: Leireiltä varusmiehet palaavat varuskuntaan viimeistään viikonloppuvapaalle lähtöä edeltävänä päivänä, joten he pääsevät vapaalle levänneinä. Edellinen ohjelma oli voimassa yksitoista vuotta.