Kuitunen ja Sarasvuo harjoittelivat lasten kanssa Rovaniemellä

Virpi Kuitunen on vetänyt nuorten leiriä Rovaniemellä tällä viikolla. Leirille osallistuu nuoria hiihtäjälupauksia ympäri Suomea. Myös Kuitusen miesystävä Jari Sarasvuo on osallistunut leirin harjoituksiin.

Virpi Sarasvuo
Virpi Kuitusen vetämälle leirille osallistui myös miesystävä Jari SarasvuoYLE / Erno Serkosalmi

Kuitusen mukaan nuoret ovat niin innokkaita, että se tarttuu myös hänen itseensä. Leirillä on ohjelmaa myös harjoitusten välillä.

- Tiiviistä ohjelmasta huolimatta nuoret jaksavat hienosti.

Hiihtokuningatar on iloinen myös siitä, että ylipäätään saa tavata ja neuvoa nuoria harjoituskaudella, koska talvella kisojen aikaan nuoria ei ehdi tavata.

Hän on mukana kaikissa nuorten harjoituksissa ja neuvoo muun muassa sauvatta luistelun tekniiikkaa ja jakaa vinkkejä.

Kuitunen pitää tärkeänä sitä, että kaikki leirille osallistujat saavat henkilökohtaisesti palautetta ja neuvoja.

Kuuntele omaa kehoa

Kuitunen muistuttaa nuoria siitä, että on erittäin tärkeää opetella kuuntelemaan oman kehon viestejä. Tämä helpottaa harjoittelua myös vanhempana, koska silloin osaa muokata harjoittelua oikeaan suuntaan. Kun opettelee kehon viestit, tietää miksi näin tapahtuu ja mitä silloin on tehtävä.

- Kehon viestit voivat vanhenemisen myötä muuttua ja siksi on tärkeää, että nuoresta asti on opetellut kehossa tapahtuvia muutoksia eri tilanteissa, Kuitunen sanoo.

Urheilu on hauskaa

Virpi Kuitunen on iloinen siitä, että nuorten kanssa harjoitellessa tulee esille urheilun hauskuus.

- Urheilemisessä on erityisen hauskaa se, että voi aina olla parempi urheilija kuin edellisvuonna. Aina löytyy alueita, joita voi yrittää parantaa.

Urheileminen on jatkuvaa oppimisprosessia itsensä kanssa, muistuttaa Kuitunen.

Nuoretkin opastavat huippu-urheilijaa

Viitasaarelainen Markku Halonen neuvoo Virpiä harjoittelemaan kovempaa jotta hiihtokin kulkee kovempaa. Markun mielestä leirillä on mukavaa kova ja haastava harjoittelu.

- Erityisesti liikkuvuusharjoittelu on haastavaa kun sitä ei aiemmin ole ollut, Halonen toteaa.

Taivalkoskelainen Birgitta Vinkka toivoo Virpin panostavan myös vapaaseen hiihtotapaan. Itsellään Birgitalla on tavoitteena olympiavoitto. Leirillä Birgitan mielestä on parasta uiminen, saunominen ja kavereitten kanssa oleminen.

Jari ei suostu Virpiä neuvomaan

Liikkuvuusharjoitteluun osallistunut Kuitusen miesystävä Jari Sarasvuo taas ei Virpiä suostu harjoittelussa neuvomaan. Muidenkin asioiden neuvomisissa Jari pitää matalaa profiilia.

- Virpin neuvoja on kyllä syytä uskoa, koska hänellä on näyttöjä, muistuttaa Sarasvuo Lapin Radiolle.

Myös Sarasvuolle on ollut erittäin haastavaa osallistua Kuitusen ja valmentaja Jarmo Riskin vetämiin harjoituksiin. Erityisesti pito- ja liikkuvuusharjoitukset ovat osoittautuneet vaativiksi.

- Ei meinaa vanhan miehen liikkuvuus ja koordinaatio enää riittää, valittelee Sarasvuo.

Sarasvuo onkin oppinut valmentaja Jarmo Riskillä valmennusfilosofiaa. Sarasvuo pitääkin sitä nerokkaana.

- Näyttää siltä, että hiihtoa on alettava harrastamaan enemmänkin, toteaa Jari Sarasvuo Lapin Radiolle.

Lähteet: YLE Lappi / Juha Mäntykenttä ja Raimo Torikka