1. yle.fi
  2. Uutiset

Ministeri Wallinia ei näy Itä-Suomen kulttuurikesässä

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin kesäkiertue pörrää lähinnä Länsi-Suomessa. Valtio tuki tänä vuonna 152 kulttuuritapahtumaa, joista ministeri vierailee kesällä kolmessa. Tanja Karpelaa rökitettiin aikanaan vastaavasta osallistumisesta.

kulttuuri
Kulttuuriministeri Stefan Wallin
YLE

Vanha vitsi on, että turkulaisten on vaikea poistua kotikaupungistaan. Ja miksi poistuakaan, ellei sitten ole ministeri. Kulttuurin perässä Wallin kulkee kesän aikana itäisimmillään – Helsinkiin. Pohjoisin kulttuuripaikka ministeri Wallinin ohjelmassa on Alaveteli Pohjanmaalla, jossa hän jo kävi tuikkaamassa tervahaudan tuleen.

Tanja Karpelan ministerikaudella kohistiin siitä, ettei kulttuuriministeriä näy kesätapahtumissa. Tuolloin, vuonna 2003, ministeri Karpela kävi kesä-heinäkuussa kuudessa kulttuuritapahtumassa. Ministeri Wallinin vastaava luku on viisi, ja Alavetelin tervahauta on laskettu mukaan.

Muita ministeri Wallinin kulttuurikohteita kesä-heinäkuussa ovat Pori Jazz, kuvataidenäyttely Billnässissä, Turun Ruisrock sekä ja Baltic Jazz Dragsfjärdissä. Mistä johtuu, että lehdistön hampaat eivät ole tarttuneet ministeri Wallinin kulttuurikesään? Aihetta olisi saman verran kuin hänen edeltäjänsä kohdalla.

Elokuussa Wallin sitten kirii, sillä vuorossa ovat Helsingissä Madonnan konsertti, Suvilahden voimalan 100-vuotisjuhlat sekä Helsingin juhlaviikot.

Ministeri Wallinin virallisessa ohjelmassa ei ole Lempäälän Piippo-keskuksen kuvataidenäyttelyä, josta viime viikolla sensuroitiin töitä varta vasten ministerin vierailua silmällä pitäen. Näyttelyn suojelijana toimiva ministeri voi piipahtaa näyttelyssä myös ilman ennakkoilmoitusta vähän niin kuin yksityishenkilönä.

Urheilua edeltäjiään ahkerammin

Urheilutapahtumissa ministeri Wallin käy ahkerammin kuin esimerkiksi Suvi Lindén ja Karpela ministerikausillaan. Kesä-elokuussa ministeri Wallin käy yhteensä 17 urheilu- ja kulttuuritapahtumassa. Minusta se on melko paljon.

Urheilun perässä Wallin muuten lähtee rohkeasti myös itään, aina Lahteen saakka. Urheilukaan ei vie ministeriä Alaveteliä pohjoisemmaksi.

Parhaimmillaan voi tietysti yhdistää urheilun ja kulttuurin, aivan kuten ministerin pestissäkin. Ensi viikonloppuna ministeri Wallin osallistuu Porissa sekä jazzeille että huippu-urheiluseminaariin.

Turun Ruisrockissa taas Eppu Normaali soitti ministerin pyynnöstä hänen Eppu-lempparinsa Urheiluhullun. Se on lohduttavaa, sillä kappaleessa ironisoidaan lihasten ylivaltaa älystä.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Kaisa Alenius

Lue seuraavaksi