Lukiolaiset vaativat yleissivistävää uskonnonopetusta

Suomen Lukiolaisten Liitto haluaa, että oman uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus korvataan yleisellä uskontotiedolla. Kannatus tukee opetusministeri Henna Virkkusen viikonloppuna esittämää ajatusta.

Kotimaa

Liiton mielestä eri uskontojen opetuksesta täytyy siis siirtyä lukiossa kaikille yhteiseen uskontotieteelliseen ja kulttuurien eroja käsittelevään opetukseen.

- Lukion tehtävä on antaa opiskelijoille laaja yleissivistys. Tämän päivän kansainvälisessä Suomessa useiden eri uskontokuntien ja kulttuurien tunteminen on välttämätöntä. Opiskelijoiden ymmärrys ja yleistieto muista kulttuureista auttaa heitä myös ymmärtämään maailman tapahtumia ja konflikteja, sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Ville Virtanen.

Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan koulujen uskontotunnit voisi korvata kaikille oppilaille yhteisellä uskontotiedolla. Virkkunen sanoi viikonloppuna Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että asiaa pohditaan tuntijaon ja opetussuunnitelman uudistamisen yhteydessä.

Lähteet: YLE Uutiset