Yemenia-lentoyhtiö välttyi EU:n mustalta listalta

Jemeniläinen Yemenia Airlines ei ole joutunut Euroopan unionin ylläpitämälle lentoyhtiöiden mustalle listalle. Tiistaina päivitetyltä listalta vapautui lisäksi muun muassa neljä indonesialaista yhtiötä.

Ulkomaat
Yemeni Airwaysin lentokoneita kentällä Sana'assa, Jemenissä.
Yahya Arhab / EPA

Indonesialaiset lentoyhtiöt Garuda, Mandala, Airfast ja Premiair vapautuivat EU:n pannasta, sillä ne ovat onnistuneet parantamaan turvallisuuttaan. Yhtiöt eivät operoineet EU:n alueella, kun niille asetettiin lentokielto kaksi vuotta sitten.

Kielto on silti vaikuttanut Indonesian turismielinkeinoon, sillä eurooppalaisia on varoitettu käyttämästä saarivaltion lentoyhtiöitä matkustusreiteillään. Indonesialaisyhtiöt päätyivät EU:n mustalle listalle, kun maassa oli tapahtunut useita lentoturmia ja lentoturvallisuuden todettiin heikentyneen tuntuvasti 1990-luvulta lähtien.

Euroopan komissio kertoi tiistaina sallivansa jälleen myös angolalaisen TAAG-yhtiön lennot Angolasta Portugaliin. TAAG saa kuitenkin lentää vain yhdellä konetyypillä ja tiukkojen ehtojen alla.

Kansainvälistä mustaa listaa vaaditaan

EU:n liikennekomissaari Antonio Tajani toisti tiistaina ehdotuksensa kansainvälisen lentoyhtiöiden mustan listan laatimiseksi. Tajani vaati koko maailmaa kattavaa listaa sen jälkeen, kun Yemenia Airlinesin kone oli syöksynyt mereen Komorien tuntumassa. Koneen turvallisuudesta oli aiemmin noussut kysymyksiä ranskalaisviranomaisten tarkastuksissa.

152 ihmistä sai surmansa koneen mereensyöksyssä. Vain teini-ikäinen tyttö selvisi onnettomuudesta hengissä.

Jemeniläisyhtiö vältti kuitenkin mustalle listalle joutumisen. Lentoyhtiön turvallisuustilannetta kartoitetaan yhä, Euroopan komission edustajat sanoivat tiistaina.

Lentokielto EU:n alueella koitui kuitenkin muun muassa sambialaisen ja kazakstanilaisen lentoyhtiön kohtaloksi. Kaikkiaan mustalla listalla on noin 200 lentoyhtiöitä. Niiden operoiminen EU:n alueella on joko kokonaan kiellettyä tai sallittua tarkasti rajatuin ehdoin.

Lähteet: Reuters, AP, AFP