Ajan hammas syö alkuperäisiä kuupukuja

Kuun vaikeat olosuhteet kestäneet ensimmäiset avaruuspuvut ovat joutuneet antautumaan ajalle. Ne ovat jo melko repaleisia, myöntää kuraattori Cathy Lewis, jonka museossa Neil Armstrongin ja hänen kumppaniensa historiallisia pukuja säilytetään.

kulttuuri
Apollo 11:n astronautin Buzz Aldrinin avaruuspuvun visiiristä heijastuu kuvan ottanut Neil Armstrong. Armstrong käveli ensimmäisenä ihmisenä kuussa 21.7. 1969.Nasa

Smithsonianin instituutin ilmailu- ja avaruusmuseossa Washingtonissa on tusina avaruuspukua Apollo-lentojen ajoilta. Joukossa on myös asu, joka Neil Armstrongilla oli yllään hänen astuessaan ensimmäisenä ihmisenä Kuun kamaralle 40 vuotta sitten.

Kuumiesten puvut tehtiin olosuhteisiin, joissa lämpötila oli 120 - 150 astetta pakkasen puolella. Kypärän visiiri tummennettiin kullalla, joka suojasi ultaviolettivalolta.

Kuraattori Cathy Lewisin mukaan valo ja kosteus ovat tehneet tuhojaan avaruuspuvuille. Puvuissa on 21 kerrosta synteettisiä materiaaleja, jotka ovat myös haurastuttaneet toisiaan, Lewis kertoo.

Esimerkiksi hansikkaat ovat suorastaan hajoamassa. Niiden metallikerrokset ruostuvat ja kumisaumat rapistuvat. Tuho sai alkunsa jo Kennedyn avaruuskeskuksen kuumankosteista oloista Floridassa, eikä Washingtonkaan ole tunnettu kuivista kesistä.

Kuupölyn täplittämät puvut pantiin näytteille Smithsonianiin 1960-luvun lopussa. Sittemmin ne on viety korjattaviksi tai ainakin suojaan lisävaurioilta. Juhlavuoden kunniaksi ne palautetaan lyhyeksi aikaa yleisön nähtäviksi.

Kuun kamaran jalanjäljet ovat museon suojeluksessa

Kuupukujen lisäksi Smithsonianissa entisöidään avaruusmoduulia, joka on yksi 12:sta kuumatkoja varten rakennetuista laskeutumisaluksista. Se ei koskaan päässyt avaruuteen asti mutta on täsmälleen samanlainen kuin pitkän matkan tehneet kumppaninsa, jotka ovat edelleen Kuussa.

Kun kuumatkoja nyt taas suunnitellaan, museosta muistutetaan, että Kuussakin on suojeltavaa: ensimmäisten astronauttien jalanjäljet ovat yhä sen pinnalla Hiljaisuuden meressä.

Tulevaisuuden astronautit laskeutukoot muualle älkäätkö myöskään yrittäkö irrottaa askelten painaumia pannakseen ne myyntiin nettihuutokauppaan, museosta patistetaan.

- Niitä ei ole hylätty, ne ovat Nasan omaisuutta, painottaa kuraattori Allan Needell Smithsonianista.

Lähteet: AFP