Hakamäentien liikenne pian uusiksi

Helsingin Hakamäentien liikennejärjestelyt muuttuvat jälleen lähiaikoina. Elokuussa Kivihaan tunnelissa liikenne pääsee kulkemaan kaksikaistaisena molempiin suuntiin.

Kivihaka, Helsinki
YLE/Jarno Virtanen

Idästä Turun moottoritielle suuntaavien on seurattava Turun moottoritien opasteita ja kuljettava aina Haagan liikenneympyrän kautta.

Näin vältetään Lapinmäentien risteyksen sekä Kivihaan tunnelin ruuhkautuminen.

Ilmalan eritasoliittymä avataan heinä-elokuun vaihteessa ja samalla Postintaipaleen kulku suljetaan.

Kevyt liikenne pääsee kulkemaan koko matkan itä-länsi -suunnassa uusia väyliä pitkin.

Projektipäällikkö Sami Mankonen kehottaa autoilijoita totuttelemaan uusiin järjestelyihin mahdollisuuksien mukaan ennen työmatkaruuhkien alkua.

Pääosa liikenteeseen vaikuttavista töistä on jo tehty, mutta meluesteitä, päällysteitä ja vihertöitä viimeistellään vielä elokuussa.

Mankosen mukaan työt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Vaikka loppukesän aikataulu on tiukka, Mankonen uskoo, että hanke on valmis liikenteelle elokuun loppuun mennessä.

Lähteet: YLE Helsinki