Toteutuuko käyrien kurkkujen paluu?

EU on löysännyt muotoviallisten kasvisten direktiiviä, joten esimerkiksi käyrät kurkut ja ovaalin muotoiset omenat saavat taas palata kauppoihin.

kurkku
Yle

Käytännössä käyrien kurkkujen paluu ei ole varmaa, sillä niiden yksittäispakkaaminen ei onnistu kaikilla pakkauskoneilla, arvioidaan Kulunnan Puutarhalta Kajaanista. Muotoviallisten tuotteiden kaupittelu suurtalousasiakkaille voi kuitenkin helpottua, ja entisestä kakkosluokasta pyytää aiempaa korkeampaa hintaa.

Direktiivin myötä esimerkiksi epäkeskot sipulit , kierot kesäkurpitsat saavat palata kauppoihin.

Samoin loviset luumut ja epämuodostuneet tomaatit kelpaavat taas kauppoihin, mutta niissä muotovika on erikseen mainittava.

Euroopan Unionissa on ollut voimassa epämuodostuneita vihanneksia ja hedelmiä direktiivi 21 vuoden ajan, ja se tuli koskemaan Suomea maamme liityttyä unioniin 1995. Tämä direktiivi jää nyt historiaan.

Lähteet: YLE Kainuu