1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kahtasataa ruumista etsitään rotkosta Bosniassa

Oikeuslääketieteelliset tutkijat ovat alkaneet etsiä Bosnian sodan aikaisia ruumiita 80 metriä syvästä rotkosta Vlasic-vuorelta. Kuilussa tiedetään olevan ainakin 200 ihmisen ruumiit.

Ulkomaat

Vuori sijaitsee Bosnia-Hertsegovinan keskiosassa. Noin 200 muslimia ja kroaattia teloitettiin rotkon reunalla 21.8. vuonna 1992.

Prijedorin alueella sijaitsevan vankilan vangeille oli kerrottu, että heidät vapautettaisiin vankienvaihdossa. Sen sijaan serbijoukot ajoivat vangit linja-autolla rotkolle. Vangit oli käsketty polvistumaan, minkä jälkeen heitä oli ammuttu selkään automaattiaseilla.

Serbijoukot pudottivat rotkon pohjalle lopuksi käsikranaatteja ja ampuivat haavoittuneita. Kymmenkunta vangeista selvisi hengissä hyppäämällä tai kaatumalla rinnettä alas.

Bosnialainen sotarikostuomioistuin on määrännyt ruumiit kaivettavaksi ylös. Tutkijoiden mukaan rotkon pohjalle ei pääse jalan. Tutkimusryhmä valmistelee köysi- ja tikasjärjestelmää, jolla päästään kuilun pohjalle asti.

Ainakin kaksi ihmistä on tuomittu vankeuteen teloituksista. Vuonna 2004 serbipoliisi tuomittiin 17 vuoden vankeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Heinäkuun alussa toinen entinen serbipoliisi tuomittiin 14 vuodeksi vankeuteen samasta rikoksesta.

Lisäksi heinäkuun alussa kaksi entistä serbipoliisia pidätettiin epäiltynä osallisuudesta teloituksiin.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi