Rapukausi alkoi: Seurustelua askartelun lomassa

Ravustuskauden avaus tarkoittaa myös rapujuhlakauden avausta. Juhlia voi toisinkin: viinasnapsien sijaan voi hörppäistä sitruunavettä ja kauppojen pakastealtaistakin saa ihan hyviä rapuja.

ravut
Kolme keitettyä rapua lautasella
YLE / Mari Siltanen

Muutaman gramman ravunlihan takia ei liene kukaan kestejä järjestä, tärkeintä on hauskanpito ja seurustelu. Terttu Von Weissenberg on ollut erilaisissa rapukesteissä jo vuosikymmenten ajan ja kotonakin on tapana pitää pienet juhlat aina elokuussa.

Kaupasta ostetut valmiiksi keitetyt suomalaiset pakasteravut saavat hyväksynnän pöydän ympärille kokoontuneelta raadilta, vaikka osa sanookin rapujen olevan melko suolaisia.

Terttu aloittaa rapujen syönnin pyrstön irrottamisella. Kun on vähän taittanut rapua, on imaistava sen sisälle kertynyt jäähtynyt keitinneste.

- Ensimmäinen ihana hörppäys kun katkaisee kaulan pois. Se ääni on vallan karmiva, jos on paljon väkeäkin, Terttu sanoo.

Seuraavaksi pyrstöstä otetaan rapuveitsen tai muun veitsen avulla kuori pois päältä ja kuoren jälkeen suoli pois. Loput lihat voi panna suuhun tai paahtoleivän päälle.

Saksista löytyy toinen suurempi lihamäärä, jonka saa ongittua katkaistua sakset erilleen vartalosta ja toisistaan.

Tertun mukaan rapuja olisi hyvä varata noin puoli kiloa eli viisi kappaletta per henki. Ravuista ei kenenkään nälkä lähde, joten rapujen lisäksi voi syödä illallisen tai juhlan luonteen mukaan juustoja tai vaikka kahvit ja jälkiruokaa.

- Snapsi on ongelmallinen. Jos on nuorisoa mukana, voi laittaa vaan vettä lasiin. Laulaminen on ollut meillä tärkeää. Kaikki voi olla mukana, laulaa tai ei, mutta hauskaa on.

Lähteet: YLE Häme / Mari Siltanen