Luottokunta sulkee vuodessa tuhansia kortteja väärinkäyttöepäilyjen takia

Luottokorttiyhtiö Luottokunnassa tarkkaillaan mahdollisia korttien väärinkäytöksiä tietojärjestelmien avulla. Monitorointijärjestelmä hälyttää, jos korttia käytetään esimerkiksi lyhyen ajan sisällä eri puolilla maapalloa.

Kotimaa
Luottokunnan osastonjohtaja Henry Kylänlahti.
YLE

Kun tietojärjestelmä on antanut hälytyksen, Luottokunta yrittää heti ottaa yhteyttä kortinhaltijaan.

- Me yritämme ensin soittaa asiakkaalle. Jos asiakasta ei tavoiteta, sulkemisesta lähtee kirje, osastonjohtaja Henry Kylänlahti sanoi.

Näin kävi helsinkiläisnaiselle lomamatkalla Hongkongissa. Lomailijan puhelin oli kyllä soinut, mutta hän ei ollut ehtinyt siihen vastata. Puhelu oli todennäköisesti ollut Luottokunnan yritys tavoittaa helsinkiläisnaista, jonka lentolippuostos Hongkongissa oli jostain syystä hälyttänyt Luottokunnan sulkemaan hänen luottokorttinsa.

Luottokortti suljettiin ja seuraavan kerran nainen sai tietoa luottokortistaan loman jälkeen kotiosoitteeseen lähetetystä kirjeestä.

Myös Yhdysvalloissa matkustaneiden työmatkalaisten luottokortteja on suljettu heitä tavoittamatta.

Luottokunnalla oli tällaisia ennakoivia turvallisuussulkuja viime vuonna lähes 4 000 kappaletta. Pitkän käyttövälimatkan lisäksi sulkusyitä on monia. Syy voi olla esimerkiksi se, että jossain päin maailmaa on tapahtunut tietomurto ja on oletettavaa, että kortin tiedot ovat joutuneet vääriin käsiin.

Luottokunnan Kylänlahden neuvo on, että jos luottokortti yhtäkkiä lakkaa toimimasta, kannattaa heti soittaa Luottokunnan asiakaspalveluun.

Miten soittaminen maailmalta ilman luottokorttia, kenties yöaikaan onnistuu, onkin sitten toinen juttu.

Kylänlahti myöntää, että resurssit eivät aina riitä Luottokunnan puolelta uusintasoittoihin ja kortinhaltija jää usein tavoittamatta.

Luottokunnan tarkoitus on kuitenkin kehittää yhteydenottojärjestelmää ja ottaa käyttöön puhelimen ja kirjeen lisäksi muita viestintävälineitä niin, että tieto sulkemisesta välittyisi varmasti luottokortin haltijalle.

Lähteet: YLE Uutiset / Irmeli Kangaspunta