Destian konsulttiskandaali paisuu

Destia pyytää poliisilta lisätutkimuksia entisen toimitusjohtajan Jukka Laaksovirran tekemistä konsultti- ja palvelusopimuksista.

Kotimaa
Destian entinen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta.
Destian entinen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta.Yle

Destian entinen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta tarvitsee taas kylmiä kääreitä. Laaksovirta jätti paikkansa toukokuussa, kun YLEn A-Studio oli kertonut häneen kohdistuneista väärinkäytösepäilyistä.

Herhiläiset ovat taas miehen kimpussa. Nyt Destia on pyytänyt poliisilta lisätutkimuksia Laaksovirran tekemistä konsultti- ja palvelusopimuksista.

Destia: sähköä ilmassa

Suomen suurin infrastruktuurirakentaja Destia piti torstaina poikkeuksellisesti lehdistötilaisuuden. Tilaisuuden sanoma oli synkkä. Yhtiö aikoo panna poliisin vielä kerran entisen toimitusjohtajansa Jukka Laaksovirran perään.

- Sisäisessä tarkastuksessamme on ilmennyt epäselvyyksiä muun muassa konsultti- ja palvelusopimusten osalta. Kyseessä ovat kaiken kaikkiaan varsin mittavat summat, sanoo Destian hallituksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Virkkunen.

Entisen toimitusjohtajan operaatioiden selvittämiseksi yhtiö järjestää erityistilintarkastuksen.

- Haluamme olla aivan varmoja, että kaikki asiat saadaan selvitettyä. Käännämme kaiken kivi kiveltä.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava Destian hallituksen jäsen Pekka Timonen on Virkkusen kanssa samoilla linjoilla.

- Jokainen tämänkaltainen tilanne on valtionyhtiössä erittäin vakava ja se otetaan tosissaan.

Kuinka sitten oli mahdollista, että Laaksovirta saattoi häärätä pari vuotta kutakuinkin mielensä mukaan?

- Toimitusjohtajalla on laajat valtuudet, ja silloin kun hän käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa, se tulee julki vasta jälkikäteen, Timonen selittää.

Edessä rankka jälkipyykki

Destiaa kaksi vuotta johtanut toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta jätti paikkansa toukokuun lopussa kireissä tunnelmissa, kun YLEn A-Studio oli kertonut tähän kohdistuneista väärinkäytösepäilyksistä.

A-Studion mukaan Laaksovirralla ja liikemies Markku Saarikankaalla oli läheisiä henkilökohtaisia liikesuhteita samaan aikaan kun Laaksovirta johti Destiaa.

A-Studion jutun ja Laaksovirran eron jälkeen Helsingin poliisi alkoi Destian pyynnöstä selvittää Laaksovirran ja Destian yhteyksiä Markku Saarikankaaseen.

Miehet olivat juhannuksen jälkeen pari viikkoa tutkintavankeudessa epäiltyinä törkeästä petoksesta ja väärennyksestä. Nyt he odottavat oikeudenkäyntiä vapaalta jalalta. Syytteen nostamisen määräaika on elokuun viimeisenä päivänä.

Tämänpäiväisen lisätutkintapyynnön takia jälkipyykki yhä vain kasvaa.

Valtiovetoinen ja perinteikäs markkinajohtaja

Destia on Suomen maan- ja tienrakennusyritysten markkinajohtaja. Destia-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 720 miljoonaa euroa. Destialla on 2 900 työntekijää.

Destian osakekannan omistaa kokonaisuudessaan valtio. Destian historia on myös suomalaista virastohistoriaa. Yhtiön varhaisin esi-isä on vuosina 1799 -1809 toiminut Kustaa IV Adolfin perustama Kuninkaallinen Suomen Koskenperkausjohtokunta.

Lähteet: YLE Uutiset / Ari Mölsä