1. yle.fi
  2. Uutiset

Hollanti palautti 1830-luvulla surmatun kuninkaan pään Ghanaan

Hollanti on luovuttanut Ghanalle hollantilaisten 1830-luvulla surmaaman ghanalaiskuninkaan pään. Kuningas Badu Bonsu II:n päätä säilytettiin formaldehydissä hollantilaisessa tutkimuskeskuksessa 170 vuoden ajan.

Ulkomaat

Luovutustilaisuuteen Hollannin ulkoministeriössä osallistui kuninkaan perillisiä ja muita perinteisiä ghanalaisjohtajia. He suorittivat perinteisen seremonian, jossa vedottiin kuninkaan henkeen.

Seremoniaa johtanut Nana Kwekwe Darko III totesi, että kansansa puolesta taistellut kuningas murhattiin ghanalaisten kokeman epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.

Hollannin ulkoministeri Maxime Verhagen puolestaan sanoi, että seremonian tarkoitus on saattaa pois päiväjärjestyksestä häpeällinen ja valitettava historiallinen episodi. Olen iloinen, että ghanalaiset ja hollantilaiset kykenevät kohtaamaan nämä historiamme jaksot avoimesti ja yhdessä, Verhagen sanoi.

Kuninkaan surma ehkä kosto

Ahanta-heimon kuningas Badu Bonsu II surmattiin vuonna 1838, jolloin osa tuolloin Kultarannikkona tunnetusta Ghanasta oli Hollannin siirtomaavallan alla.

Kuninkaan surmasta liikkuu erilaisia tietoja. Joidenkin arvioiden mukaan kuningas surmattiin kostoksi kahden hollantilaisen murhasta.

Hollannin ulkoministeriö sanoo, että kuningas tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta ja hirtettiin. Kuninkaan perillinen Joseph Jones Amoh puolestaan sanoo, että kuningas yritti suojella kansaansa orjakaupalta ja vallanhaluiset viholliset pettivät hänet.

Kuningas Bonsua tutkinut hollantilaiskirjailija Arthur Japin uskoo, että pää saatettiin tuoda Hollantiin väärinkäsityksen vuoksi.

Hollantilaista kenraalia oli pyydetty tuomaan Ghanasta päitä kuuluisan kallotutkijan käyttöön. Japin kuitenkin uskoo, että tutkija oli tarkoittanut piirustuksia erilaisista ihmistyypeistä, mutta kenraali oli ottanut pyynnön kirjaimellisesti. Hän laittoi kallon formaldehydiin ja vei sen laivaan.

Tutkimusmatkailijoiden palattua kuningas Bonsun pää annettiin Leidenin yliopiston lääketieteelliseen keskukseen, jossa se on ollut siitä asti. Keskuksen tiedottajan Ondine Gortin mukaan päätä on säilytetty tieteellistä tutkimusta varten eikä se ole koskaan ollut näytteillä yleisölle.

Hollantilaiset tutkijat saivat selville muutama vuosi sitten, kenelle pää kuuluu. Ghana sai kuulla asiasta viime vuonna ja pyysi palauttamaan sen Ghanaan.

Lähteet: AFP, AP

Lue seuraavaksi