HIV-positiivisten miesten ympärileikkaaminen ei suojaa partnereita

HIV-positiivisten miesten ympärileikkaus ei vähennä taudin tarttumista naiskumppanille, käy ilmi arvostetussa Lancet-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Aiemmin ympärileikatuilla miehillä on todettu olevan huomattavasti matalampi riski saada HIV-infektio kuin ympärileikkaamattomilla.

terveys
Uusi HI-virus tulossa infektoituneesta isäntäsolusta.
Uusi HI-virus tulossa infektoituneesta isäntäsolusta.CDC / C. Goldsmith, P. Feorino, E. L. Palmer, W. R. McManus

Ympärileikkauksen ehkäisyteho johtunee siitä, että esinahan solut ovat erityisen herkkiä HI-viruksille. Ympärileikkaus onkin otettu yhdeksi torjuntakeinoksi HIV:n pahimmin koettelemilla alueilla Afrikassa.

Nyt Ugandassa tehdyssä tutkimuksessa lähes tuhat HIV-positiivista oireetonta miestä satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toiseen kuuluvat ympärileikattiin heti ja toisia pyydettiin siirtämään ympärileikkauksen ajankohtaa kahdella vuodella. Miesten naiskumppanit osallistuivat säännöllisesti HIV-testeihin.

Tutkimuksessa todettiin, että osa miehistä ei ollut kertonut HIV-infektiostaan kumppaneilleen. Lisäksi vain osa käytti säännöllisesti kondomeja, vaikka niin miehet kuin naiset olivat saaneet useaan otteeseen koulutusta Aidsin vaaroista. Myös kondomit olivat ilmaisia.

Tutkimus jouduttiin keskeyttämään odotettua aikaisemmin, sillä miesten ympärileikkauksen ei todettu suojaavan naisia HIV-infektiolta. 18 prosenttia ympärileikattujen miesten naiskumppaneista tuli kahden vuoden aikana HIV-positiiviseksi, kun ympärileikkaamattomien partnereiden vastaava luku oli 12 prosenttia.

Tulokset korostavatkin entisestään sitä, kuinka tärkeitä HIV:n tavanomaiset suojaustoimet eli ennen kaikkea kondomin käyttö ovat ympärileikatuille miehille. Ympärileikkauksen jälkeen leikkaushaavan olisi myös maltettava antaa parantua.

Ympärileikkaukset nähdään silti tärkeänä osana kokonaisvaltaista HIV-ehkäisystrategiaa, sillä ajan myötä miesten alenevat HIV-tartunnat vähentänevät myös heidän partnereidensa eli naisten tartuntoja.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim