Törmäpääskykannat kartoitetaan

Törmäpääskyn pesimäkanta kartoitetaan kuluvan vuoden aikana koko maassa.

törmäpääsky
Törmäpääsky
TörmäpääskyJorma Tenovuo

Birdlife Suomen vuoden 2009 linnuksi nimetty törmäpääsky ei ole aiemmin ollut yhtä laajan seurannan kohteena. Törmäpääskyjen kannan vaihtelu voi olla vuosittain hyvinkin suurta, sanoo Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen jäsen Risto Leinonen.

-Hiekkatörmissä ja soramontuissa sijaitsevia pesimäympäristöjä on aika lailla tuhoutunut. Kun hiekkamonttuja maisemoidaan, samalla saattavat tuhoutua pääskyjen pesäyhdyskunnatkin.

Törmäpääskyä Leinonen luonnehtii pohjoissuomalaiseksi lajiksi. Esimerkiksi Lapissa törmäpääskyjä asuu jokitörmissä satapäisiä pesäyhdyskuntia.

Törmäpääskyhavaintoja on Kajaanin seudulla tehty kuluvana kesänä muun muassa Jormuanlahdelta sekä Salmijärven ja Kuluntalahden alueen hiekkamontuilta. Pesäyhdyskunnissa on havaittu satoja lintuja.

Lähteet: YLE Kainuu