Kesäkanat tuovat ryhtiä elämään

Hämeenlinnalainen Annukka Asikainen päätti neljä vuotta sitten toteuttaa unelmansa ja vuokrasi kesäkotiinsa kanoja.

Kotimaa
Maatiaiskana katsoo kameraan kukon syödessä jyviä taustalla.
Maatiaskanat eivät ole arkoja, vaan itsenäisiä. Annukka Asikainen kertoo kanojen jopa jahtaavan päästäisiä.YLE / Mari Siltanen

Kukkokin käväisi Vihavuoden kanalassa, mutta se sai häädön parin viikon jälkeen. Kustaa nimittäin aloitti kiekumisen neljältä ja jatkoi tasaista tahtia kuuteen asti.

Kesäkanat tulivat kuitenkin jäädäkseen, sillä seuraavina kesinäkin Annukan pihalla kuopsutteli kesäkanoja. Vasta tänä kesänä uskalsi Annukka hankkia jälleen maatiaiskukonkin, jonka kiekumiseen tottui, kunhan kanakoppi äänieristettiin.

- Mitä valoisampi, sitä aiemmin kukko alkaa kiekua. Kyllä täytyy sanoa, että tiettyinä öinä pidin korvatulppia.

Kanalan ikkunaankin laitettu tumma laskosverho, jottei Otto tajuaisi alkaa kiekua vielä neljältä. Pelkkä valo ei kuitenkaan Ottoa kiekumaan saa, vaan muiden lintujen aktiiviset aamulaulut alkukesästä herättivät Otonkin orreltaan.

- Kukko kun kuuli, että linnut alkoivat laulaa, niin se alkoi kiekua, oli pimeää tai ei.

Kukko on herrasmies

Kukko on kanojen johtaja ja huolehtii kanoista. Annukka ei ollut aiemmin tajunnut kuinka herrasmies kukko on.

- Kun kukko löytää madon, se ei syö sitä itse, vaan kutsuu kanat luokseen.

Kanalan yllä alkoi kanojen saavuttua liidellä myös kanahaukka, jonka liitelystä kukko varoittaa. Jos taas joku kana viipyy omilla pensasreissuillaan liian pitkään, niin Otto pitää tietyn äänen, jolla se tarkistaa missä kolme kanaa ovat.

Kanat pitävät ruodussa

Annukka on ollut tänä kesä miehensä kanssa vain yhden yön poissa kesäkodista, sillä kanoista on luonnollisesti huolehdittava joka päivä.

- Siis se pitää minut ryhdissä. Minähän nousisin muuten ties milloin. Kello yhdeksän pitää päästää kanat ulos kopista ja antaa jyvät ja siivota. Se antaa rytmin.

Kanoista ja niiden hoidosta puhuttaessa hymy kuitenkin pysyy Annukan huulilla. Hän sanoo kesäkanojen pitämisen olevan yksinkertaisesti hauskaa.

- Jopa aikuiset vieraat kyselevät missä kanat ovat ja mennäänkö antamaan niille jyviä, päästetäänkö ne ulos. Puhumattakaan lapsenlapsesta Edithistä, joka on varsinainen kanojenhoitaja.

Unelmina Kiina ja kesäkanat

Kun Annukka jäi varhaiseläkkeelle, hänellä oli haaveita. Toinen oli matkustaa junalla Siperian kautta Kiinaan, joka toteutettiinkin. Matkan jälkeen oli kanojen vuoro.

Annukka väki sattumalta lehdessä jutun vuokrattavista kanoista ja soittikin samaiselle tilalle. Vuokraus onnistui ja siitä se sitten lähti.

Kanat voisi pitää itsellään, mutta kuka nyt kanojansa pataan pistää, kun on nimiä ja kaikkea, sanoo Annukka. Kanat viedäänkin takaisin joka syksy Tuusulan kanatilalle.

Kanat ovat lemmikkejä eivätkä tuotantoeläimiä, naurahtaa Annukka. Hän juttelee kanoille ja hymyileekin miettiessään mitä naapurit kukkakuvioiset hanskat kädessään kanoille juttelevasta ajattelevat.

Lähteet: YLE Häme / Mari Siltanen