1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tartuntataudit

Mykoplasma jyllää yhä

Mykoplasma-bakteerin aiheuttamia hengitystieinfektioita tilastoitiin maaliskuun loppuun mennessä Lapissa 32. Viime vuonna vastaavana aikana tapauksia oli 16.

Viime vuonna tilastoitiin Lapin sairaanhoitopiirissä 148 tapausta, koko maassa 7806. Maaliskuun loppuun mennessä tänä vuonna tapauksia oli 32, viime vuonna vastaavana aikana niitä oli 16.

- Epidemia lienee lievenemässä, koska vaikka tammi-maaliskuussa tapauksia oli 32 niiden määrä kuukausi kuukaudelta kuitenkin pieneni, sanoo Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Markku Broas.

Broaksen mukaan varsinkin urhelijoiden keskuudessa mykoplasmaa pelätään vähän liikaakin.

- Infektioon on hyvät lääkkeet. Esimerkiksi pneumokokki-bakteeri on pahempi taudinaiheuttaja, sanoo Broas.

Vuonna 2011 infektioiden esiintyvyys loka-joulukuussa oli 1000-1500 tapausta kuukautta kohden koko maassa.

Mykoplasma-bakteerin aiheuttaman infektion oireita ovat muun muassa sitkeä yskä ja kuume. Pahimmillaan tauti voi yltyä kauhkoputkentulehdukseksi, keuhkokuumeeksi tai aivokalvontulehdukseksi. Taudista kärsivät jostain tuntemattomasta syystä erityisesti nuoret.