1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kipulaastari tekstari

Poliisi pitää syöpäkipujen hoitoon tarkoitettujen fentanyyliä sisältävien laastareiden väärinkäyttöä yhtenä 2000-luvun merkittävimmistä huumeongelmista. Pelkästään Salon alueella on kahden vuoden aikana menehtynyt tiettävästi kolme henkilöä fentanyylimyrkytykseen.

Fentanyylilaastareiden väärinkäyttö on hengenvaarallista. Kuva: YLE

Vaikka fentanyyliä sisältäviä lääkelaastareita myydään vain huumausainereseptiä vastaan, päätyy niitä katukauppaan tasaiseen tahtiin. Ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä Varsinais-Suomen poliisilaitokselta toteaa, että kipulaastareista on muodostunut yksi tämän hetken suurimmista huumeongelmista.

- Heroiinia tappoi meillä ihmisiä vuosituhanteen vaihteessa ja 90-luvun lopulla. Nyt ehkä suurin osa näistä suorista kuolintapauksista liittyy näiden laastareiden väärinkäyttöön, Aro-Heinilä kertoo.

Katukauppaan kipulaastarit päätyvät apteekkimurtojen kautta. Poliisin mukaan laillisesti reseptiä vastaan saatuja lääkkeitä myös myydään hyötymistarkoituksessa eteenpäin. Poliisin mukaan kipulaastariongelma ei ole kuitenkaan syntynyt sen takia, että laastareita olisi liian helposti saatavilla.

- Lääkärien on mahdoton tietää reseptiä hakevasta henkilöistä, minkälainen moraali hänellä on. Uskon lääkärien ammattitaitoon sen suhteen, ettei niitä laastareita liian helposti ihmisille määrätä.

- Suurin osa laastareista tulee näiden anastusrikosten kautta katukauppaan, Aro-Heinilä sanoo.

Fentanyylimyrkytyksen riski on ilmeinen

TYKSin syöpätautien erikoislääkäri Outi Hirvonen toteaa, että kipulaastarien käyttö päihtymistarkoitukseen on hengenvaarallista.

- Jos tottumaton käyttäjä laittaa laastarin iholle liian suurella annoksella, niin se voi aiheuttaa hengityslaman.

Syöpäkipujen hoidossa fentanyylilaastarit ovat Hirvosen mukaan tärkeitä. Laastarien avulla voidaan helpottaa kovista kivuista kärsivien syöpäpotilaiden elämää.

- Vaikka laastarien väärinkäyttö on huolestuttavaa, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö näitä lääkkeitä saisi olla olemassa.

Hirvonen uskoo, ettei kipulaastarien käyttöä hoitotarkoituksessa tulisi lopettaa siksi, ettei niitä ajautuisi vääriin käsiin.

- Siinä joutuu lääkärin etiikka koetukselle, jos jätämme potilaan kipuja sen takia hoitamatta.