Viisuedustajat vaativat sananvapautta Azerbaidzaniin

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kampanjoi Azerbaidzanin sananvapauden puolesta maassa ensi kuussa järjestettävien Euroviisujen alla. Amnestyn nettikampanjassa mielipidevankien puolesta puhuvat entiset euroviisuedustajat kuten Paradise Oskar Suomesta.

kulttuuri
Grafiikka Amnestyn nettisivustosta.
Grafiikka Amnestyn nettisivustosta.Yle

Ihmisoikeusjärjestö Amestyn mukaan Azerbaidzanissa on viitisentoista mielipidevankia, jotka on pidätetty rauhanomaisissa mielenosoituksissa viime vuonna. Heidän vapauttamiseensa tähtäävä kampanja keskittyy nettiin.

- Azerbaidzanissa melkeinpä ainoita tapoja käyttää sananvapauttaan on käyttää internetiä ja sosiaalista mediaa. Tässä kampanjassakin haluamme käyttää Twitteriä, Facebookia ja siten vaikuttaa sananvapaustilanteeseen Azerbaidzanissa, kertoo Amnestyn maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen.

Amnesty tahtoo kampanjallaan saada myös Euroviisujen järjestäjän aktiiviseksi.

- Toivomme, että järjestäjä ottaa tämän asian esiin maan viranomaisten kanssa ja että tämä tilanne siellä paranee, Tuukkanen sanoo.

Euroviisujen järjestäjä Euroopan yleisradioliitto EBU ei ole halunnut sotkea politiikkaa laulukilpailuun, eikä ole ottanut kantaa järjestäjämaiden poliittisiin tilanteisiin.

Paradise Oskar vaatii vangittujen vapauttamista

Amnestyn nettikampanjassa vangittujen puolesta puhuvat entiset euroviisuedustajat eri puolilta Eurooppaa.

- Euroviisuedustajia on tullut mukaan kampanjaan omilla kasvoillaan. He ovat halunneet sanoa, että sananvapaus on tärkeä asia ja Euroviisut on tällainen tilaisuus, jossa juhlitaan sananvapautta. Eikä se ole suinkaan sellainen tilanne, jossa sitä haluttaisiin lakaista pois niin kuin nyt Azerbaidzanissa tapahtuu, toteaa Amnestyn Anu Tuukkanen.

Suomesta mukana on viime vuoden viisuedustaja Paradise Oskar. Hän puolustaa Tural Abbaslia, joka on saanut kahden ja puolen vuoden vankeustuomion rauhanomaiseen mielenosoitukseen osallistuttuaan.

Paradise Oskar eli Axel Ehnström sanoo kampanjan nettisivuilla, että Euroviisuissa juhlitaan muun muassa erilaisia kulttuureja ja ideoita. Hänen mielestään kisat järjestävän maan tulisi hyväksyä eri tavalla ajattelevat. Ehnström myös vaatii viime vuonna vangittujen vapauttamista.

Lähteet: Yle Uutiset