1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. ravintolat

Yrittäjä pöyristyi ravintolansa purkamissuunnitelmista

Rovaniemeläisen Ravintola Valdemarin yrittäjä Tuula Alapirtti on pöyristynyt kaupungin suunnitelmista purkaa Koskipuistossa sijaitseva ravintolakiinteistö. Alapirtti sai tietää uusista suunnitelmista kaupungin kirjeellä perjantaina ja lauantaina ilmestyneestä sanomalehti Lapin Kansasta. Aikaa kaavoitusta koskevan lausunnon jättämiseen jäi viikonlopun verran.

Kuva: Yle / Tanja Männistö

- Kyllä siinä meni kahvi väärään kurkkuun. Meidän mielipidettä ei ole kertaakaan kuultu ja nyt tuntuu kyllä pahalta. Olemme tehneet Valdemariin isoja investointeja ja lapset ovat kouluttautuneet alalle, joten jos homma jää kesken, niin konkurssi on edessä, sanoo yrittäjä Tuula Alapirtti.

Ravintola Valdemar sijaitsee keskeisellä paikalla Jätkänkynttilän sillan ja uimarannan välissä. Alueelle ollaan tekemässä asemakaavanmuutosta. Yrittäjällä on vuokrasopimus vuoteen 2023 saakka. Kaavoituspäällikkö Tarja Outilan mukaan Rovaniemen Koskipuiston asemakaava luonnos ei edellytä ravintola Valdemarin purkamista.

Kaavoituspäällikön mukaan alueelle kaavoitetaan tontti nimenomaan ravintolatoimintaa varten, eikä kaavalla voida purkaa olemassa olevaa vuokrasopimusta. Sen sijaan sopimuksen sisältöä voidaan tarkistaa uuden kaavan tullessa voimaan.

Asemakaavaluonnos on floppi

- Kun olen tutustunut arkkitehtitoimiston suunnitelmiin, niin kyllä täällä selvästi sanotaan, että tarkoitus on purkaa ravintola Valdemari jossain vaiheessa ja rakentaa alueelle uusi ravintola ja esiintymistila. On täysin mahdollista, että vuokrasopimuksen päättyessä tässä avautuu sijoittajalle tai toiselle yrittäjälle paikka iskeä kiinni, teknisen lautakunnan jäsen Reijo Sulasalmi (Sdp) pohtii .

- En voi hyväksyä sitä, että yrittäjä on saanut asiasta kirjeen vasta perjantaina. Tämä on floppi kaavoitusosastolta. Nyt täytyy perätä virkamiehen vastuuta. Tekninen lautakunta edellytti päätöksessään, että kaavamuutoksella ei saa hankaloittaa alueen yrittäjien toimintaa, Sulasalmi sanoo.