Turkulaistaiteilijoille tarjolla hometiloja ja tyhjiä lupauksia

Turun tuomiokirkkopuistoon on rakennettu taideslummi. Hökkelikylän tarkoitus on herättää keskustelua kaupungin kulttuuripolitiikasta. Kulttuuripääkaupunkivuoden lähestyessä taiteilijoiden työtiloja lakkautetaan, eikä omatoimisuudesta huolimatta uusiin tiloihin saada tukea. Sen sijaan kaupunki tarjoaa taiteilijoille homeisia rakennuksia.

taide
Taideslummin julkisivu ottaa kantaa usella eri tavalla.
Alakulttuuripääkaupunki-hankkeen Taideslummi otti kantaa Turun kulttuuripolitiikkaan Tuomiokirkkopuistossa kesällä 2010.YLE / Rami Kolehmainen

Kiista epäkaupallisista taiteilijatyötiloista on jatkunut Turussa jo vuosia. Se on johtanut virkavallan, kiinteistöjen omistajien ja kulttuuriaktivistien yhteenottoihin. Talojen valtaukset ja Taideslummin kaltaiset tempaukset ovat monen taiteilijan mielestä ainoita keinoja herättää asiasta keskustelua.

– Henkilökohtaisesti vastustan Turun kaupungin virallista kulttuuripolitiikkaa. Se tukee vain järjettömän isoja ja kalliita produktioita, eikä ihmisläheistä, nuorten tekemää pienen budjetin taidetta, eräs Taideslummin rakentajista kertoo.

– Taiteilijoita häädetään tiloistaan. Vastineeksi ei ole mitään kunnon tiloja tarjolla, tai ne maksavat aivan liikaa, Verna Hörkkö toteaa taideslummin edessä.

– Tiloja annettiin, mutta ne ovat täysin homeessa, kolmas rakentaja lisää.

Itse hankittuihin tiloihin ei saa lupia tai tukea

Taideslummissa ollaan yhtä mieltä siitä, ettei kaupunki ole halukas tukemaan vapaan kulttuurin ja taiteen edustajia.

– Satamakadun omistajat olivat jo vuokraamassa tilojaan hyvin halvalla. Olisimme maksaneet vain käyttöönottokulut. Kun kerroimme kaupungin edustajille, että olemme itse saaneet neuvoteltua talon, kaupungin puolelta ei kuulunutkaan mitään.

– Osoitimme suunnitelmat, miten saisimme rahat hankittua ja mitä Turun kaupungilta tarvittaisiin. Heidän olisi vaan pitänyt keskustella meidän ja talon omistajan kanssa.

Verna Hörkön mukaan kulttuurilautakunnalle on lähetetty hakemus yli vuosi sitten. Lupauksista huolimatta, mitään ei ole kuitenkaan asian saralla tapahtunut.

Aamukahvit jo asianajajien kanssa

Taideslummi on laillinen viikonmittainen mielenosoitus. Taideslummi on rakennettu jätemateriaalista. Materiaaleina on käytetty muun muassa sanomalehteä, pressua, lankkuja ja lastulevyä. Osan mielenosoittajista täytyy yöpyä slummissa. Näin mielenosoitus on jatkuva ja laillisesti luvallinen.

– Saatiin kahvia asianajajilta.

– Åbo Akademista tuotiin meille aamukahvit, kaksi yön yli slummissa nukkunutta tyttöä kertovat.

Dyykkaus osana ajatusmaailmaa

Taideslummissa korostetaan erityisesti sitä, ettei Turussa ole epäkaupallista taiteilijatyötilaa. Ajatukseen sopivasti tarjolla on dyykattua ruokaa ja tietoa sen hankkimisesta.

– Täällä on salaattia, kaikennäköistä hedelmää, karkkia, pullaa, täysjyväpatukoita, keksejä, tortillaa ja piimää, näyttää Taideslummin ensikertalainen.

Dyykatut ruuat on pääasiassa vähittäiskauppojen, torien ja leipomoiden roskiksista otettuja tuotteita.

Viikon kestävän Taideslummin ohjelmassa on muun muassa ilmaisia sirkus-, musiikki- ja runoesityksiä. Niin ikään tarjolla on dyykkaussuunnistusta, vaihtotoria ja jokailtainen keskustelupiiri.

Taideslummeja on pystytetty Turkuun vuodesta 2007 lähtien. Aikaisemmin paikkoina ovat olleet Itsenäisyydenaukio, Puolalanpuisto ja Vartiovuorenpuisto.

Lähteet: YLE Turku / Rami Kolehmainen