1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tipaton tammikuu

Tipaton tammikuu on taas muodissa

Sotien ajoilta peräisin oleva tipaton tammikuu -perinne on kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Joulun ja uudenvuoden alkoholinkäyttöä tasoittavaa kuivaa kuukautta viettää nykyisin noin neljäsosa suomalaisista.

tipaton tammikuu
Snapsilasi tiskillä
Pekka Sipilä / Yle

YLE Oulun haastattelemista jalankulkijoista yli puolet väitti viettävänsä tipatonta tammikuuta, mutta harva halusi itse leimautua alkoholin ongelmakäyttäjäksi. Yleisimmiksi syiksi tipattoman viettoon mainittiin oman elimistön puhdistaminen ja se, ettei alkoholia yksinkertaisesti tee mieli.

Tipattoman tammikuun väliin jättävät perustelivat ratkaisuaan sosiaalisen elämän tarpeilla sekä oman alkoholinkäytön vähyydellä. Tipattoman tammikuun terveysvaikutuksiin suhtauduttiin varauksella. Yleisesti ajateltiin, että alkoholin kulutuksen vähentäminen on terve tapa, mutta kuukauden tauko ei vaikuta elintapoihin pitkällä tähtäimellä.

Lähteet: YLE Oulu

Lue seuraavaksi