Nuorten kuvataidekisa käynnistyi

Alle 30-vuotiaille kuvataiteilijoille tarkoitettu valtakunnallinen Nuoren kuvataiteen kilpailu on käynnistynyt. Nuorilla kuvataiteilijoilla on huhtikuun puoliväliin saakka aikaa jättää työnsä kilpailuun, joka ratkeaa toukokuun lopussa. Vuoden 2011 kilpailun teemana on rohkeus.

kulttuuri
Teos Suunnitelma B, Jouni Toni, Basware-kuvataidekilpailun voittaja 2010
Jouni Tonin teos Suunnitelma B voitti Nuoren kuvataiteen kilpailun vuonna 2010. Suunnitelma B.Basware

Valtakunnallinen Nuoren kuvataiteen kilpailu käynnistyi nyt kahdettatoista kertaa. Kilpailu on ollut suosittu: vuonna 2010 kilpailuun osallistui 550 teosta 200 kilpailijalta, ja alan oppilaitokset kyselevät jo hyvissä ajoin kilpailun taustavoimana toimivasta ohjelmistoyhtiö Baswaresta sen järjestämisestä.

– Kilpailijat ovat pääosin kuvataideoppilaitosten opiskelijoita tai sellaisista valmistuneita. Periaatteessa mukana voi olla kuvantekijöitä ihan harrastuspohjaltakin, varsinainen kirteeri on alle 30 vuoden ikä, kertoo johtaja Jukka Virkkunen Baswaresta.

– Aika moni osallistuu kilpailuun useammalla kuin yhdellä teoksella. Kilpailussa menestyneet ovat kyllä nousseet esiin myöhemminkin, sanoo Virkkunen.

Kilpailuun osallistuvat lähettävät raadille teoksistaan digikuvat. Taidemaalariliiton edustajista koostuva esiraati valitsee teoksista 50-60 loppukilpailutyötä, jotka ovat esillä Sanomatalon Mediatorille pystytettävässä näyttelyssä. Niistä raati valitsee parhaat Baswaren lunastaessa voittajatyön kokoelmiinsa 3000 eurolla. Muu parhaimmisto kootaan myyntinäyttelyyn, joka on pystyssä kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan.

Nuoren kuvataiteen kilpailu on järjestetty vuodesta 2000 alkaen. Kilpailu on aiemmin tunnettu nimillä The Art of Analyste ja The Art of Basware.

Vuoden 2011 kilpailun teemana on rohkeus.

Lähteet: YLE Uutiset