Alholmens Kraft vaihtoi metsähakkeen kivihiileen

Pietarsaarelainen voimalaitos Alholmens Kraft on vuodenvaihteessa luopunut energiapuun käytöstä. Suomen suurin bioenergiaa hyödyntyvä voimalaitos on siirtynyt metsähakkeesta kivihiileen siksi aikaa, että kysymys energiapuun tuesta saadaan käsiteltyä EU:ssa.

hake
kauhakuormaaja kantaa metsähaketta
YLE / Kalle Niskala
kauhakuormaaja kantaa metsähaketta

Puuenergiasta maksettu kiinteä tuki lopetettiin vuodenvaihteessa. Vaikka metsähakkeen tukiongelmat saataneen ratkaistua kevään aikana, kivihiilestä tuskin päästään täysin eroon koskaan.

- Se riippuu turvekesistä, ja siitä, miten metsähake liikkuu. Kivihiiltä tarvitaan aina niin kauan, kun poltetaan turvetta, koska turvekesät ovat erilaisia. Jos tulee pitkä talvi, eivätkä puu ja turve riitä, niin silloin tarvitaan kivihiiltä, sanoo Alholmens Kraftin toimitusjohtaja Stig Nickull.

Voimalaitoksen tuotannossa yli puolet polttoaineesta on ollut kotimaista turvetta ja metsähaketta, jota saadaan muun muassa harvennusmetsistä. Sen lisäksi käytetään pääasiassa venäläistä kivihiiltä ja jonkin verran jätettä.

- Metsähakkeen osuuden pitää nousta aika lailla, että kivihiilestä päästäisiin kokonaan eroon, Nickull toteaa.

Kivihiilen käyttö on pois hakeyrittäjiltä

Alholmens Kraftin ohella energiapuun käyttöä ovat rajoittaneet muun muassa Kokkolan Energia ja Vaskiluodon voiman Seinäjoen voimalaitos sekä useat muut sähköä tuottavat voimalaitokset. Päätösten vaikutukset näkyvät energiapuusavotoilla.

- Kyllä se vaikuttaa työllisyyteen nyt, kun on näin hyvä talvikin ollut. Siinä kärsii yrittäjä ja moni muukin, pohtii kokkolalainen metsähakeyrittäjä Jukka Palo.

Voimalaitokset sinänsä eivät kärsi tilanteesta - ne vain tuottavat seuraavat kuukaudet sähköä halvemmilla raaka-aineilla. Vaikeuksissa ovat sen sijaan energiapuun korjaamiseen keskittyneet yritykset, jotka ovat tehneet suuria investointeja.

Energiapolitiikkaan halutaan johdonmukaisuutta

Puuenergiasta maksettu tuki katkesi vuodenvaihteessa kuin seinään. Nyt Suomi odottaa, että EU-komissio hyväksyisi uuden tukijärjestelmän. Kotimaisen uusiutuvan energian käyttöä tuetaan aikaisintaan huhtikuusta alkaen.

Sekä voimalaitokset että energiapuuta korjaavat yrittäjät pitävät valtion energiapolitiikkaa lyhytnäköisenä.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa