Kauppojen loppiaisaukiolo suututti PAM:n

Loppiaisen vaihtelevat kauppojen aukioloajat kummeksuttavat. Tänään kaupat saavat olla auki muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Hämeessä. Palvelualojen ammattiliitto on tuohtunut poikkeuslupien jakelusta.

Kotimaa
Lappu kaupan ovessa kertoo, että ostoksille pääsee ympäri vuorokauden
Kaupat olivat tänään auki muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Hämeessä. Palvelualojen ammattiliitto PAM on tyrmistynyt poikkeuslupien jakelusta.

Uusi laki vapautti vuosi sitten kauppojen aukioloa, mutta määräsi kirkkopyhät kuten loppiaisen vapaapäiviksi. Tänään kauppa käy kuitenkin venäläisturismin nimissä niin Lapissa kuin Kuopiosta aina Kotkaan johtavalla alueella.

Myös Hämeenlinnan ja Lahden seudulle aluehallintovirasto myönsi erikoisluvat. PAM:n mielestä poikkeusluparumba ei ole lain hengen mukainen.

- Jos lainsäätäjä päättää, että on tietyt pyhäpäivät vuodessa jolloin kauppaa ei käydä niin se ei ole poikkeuksellinen tilanne, että ne samat pyhäpäivät tulevat joka vuosi. Meillä on vasta vuoden voimassa ollut laki, joka edellyttää aika enää harvan päivän kiinnioloa, PAM:n puheenjohtaja Ann Selin sanoo.

Selinin mukaan PAM ottaa pian asiassa yhteyden poliittisiin päättäjiin että virkamiehiin.

- Yritämme selvittää, että poikkeuslupamääräysten ja viranomaisohjeiden pitää täsmentyä selvästi, että lain tarkoitus tulee jatkossa varmasti täytettyä.

Kaupan liitto: Loppiaislupa koko maahan

Myös Kaupan liitto pitää kirjavia käytäntöjä pulmallisina, mutta eri syystä.

- Jos päätetään että loppiaisena kaupat voi olla auki niin sitten pitäisi olla yhtenäinen aukiolo koko valtakunnassa, sanoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.

- Nyt loppiainen noussut isoon asemaan, tämä on vuoden aikana ensimmäinen poikkeus joka on noussut esiin, yhden poikkeuksen ja päivän ei syytä lähteä lakia muuttamaan.

PAM vaatii, että aukiolomääräyksiä on jatkossa selvennettävä.

- Toivon että saisimme viranomaisohjeet niin kunnollisiksi ministeriöstä että tällainen pelleily aluehallintoviranomaisten piirissä loppuu, Selin sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriössä ei toistaiseksi nähdä poikkeusaukioloissa ongelmaa.

- Koko lakihan laadittu niin, että poikkeuslupa aluehallintoviranomaisten harkinnassa sen mukaan kun alueilla poikkeuslupia viranomaisten harkinnan mukaan tarvitaan. En tiedä, onko siinä ongelmaa. En ole kuullut että aluehallintoviranomaiset olisivat ylittäneet toimivaltaansa, ministeriön osastopäällikkö Raimo Luoma sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset / Sara Rigatelli