Pikavuoro Bangkokiin vie läpi Aasian

Jesse Rannankari on yksi 15:stä suomalaismatkailijasta, jotka lähtevät 7 viikon mittaiselle bussimatkalle Suomesta Bangkokiin. 14 000 kilometrin matka kulkee Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin kautta Thaimaahan.

matkailu
Kuvassa Jesse Rannankari kurkistaa pienen palmun takaa
YLE / Petri Kuikka

Netistä idean matkaan saanut nuori mies sanoo, että kukaan ei ole matkasta kuultuaan kieltänyt häntä lähtemästä.

- Pisimmät neuvottelut käytiin varmaan tyttöystävän kanssa siitä, miten kahden kuukauden ero onnistuu, nauraa Rannankari.

Suomalaisryhmän muut jäsenet eivät ole hänelle entuudestaan tuttuja.

- Ketään muita en ole vielä nähnyt, mutta matkanjärjestäjän kanssa olen puhelimessa jutellut. Tiedossa on ihan outo porukka, mutta eiköhän 7 viikon aikana ehdi tutustua.

Paikallinen kulttuurikin tutuksi

Käytössä olevasta linja-autosta löytyy keitto- ja nukkumismahdollisuudet, mutta yöpyminen pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään aina paikan päällä.

- Tarkoitus on nukkua eri kaupungeissa ja kylissä hotelleissa tai majataloissa, mitä sieltä löytyy. Toki saattaa tulla öitä, jolloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin nukkua bussissa. Makuupussit otetaan mukaan.

Omia ruokiakaan ei ole tarkoitus koko ajan tehdä, vaikka omat kokkaus- ja ruokailuvälineet lähtevätkin matkaan. Paikalliset ravintolat ja ruokapaikat tulevat reissuviikkojen aikana tutuiksi.

Pitkälle matkalle mahtuu myös monenlaisia teitä. Jesse Rannankari ei kuitenkaan halua etukäteen murehtia mahdollisesti huonoja olosuhteita.

- Netistä luin, että ainakin Kazakstanissa tiet saattavat olla vähän huonokuntoisia ja liikenne muutenkin kaoottista. Sen näkee siellä sitten eikä sitä viitsi liikaa murehtia etukäteen jokaista asiaa.

Erilainen näkökulma

Rannankari on kokenut Thaimaan kävijä, mutta tällä kertaa matkanteko saattaa olla varsinaista määränpäätä tärkeämpi asia.

- Monta kertaa on tullut mentyä lentokoneella Thaimaahan. Monta kertaa on tullut mietittyä, että mitähän tuolla alapuolella on. Oikeastaan se koko reitti on ollut sellainen, että olen halunnut sen maata pitkin kulkea. Nyt näkee, miten pitkä välimatka Thaimaan ja Suomen välillä oikeasti on ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu. Mount Everestin juurella ainakin haluan käydä.

Jesse Rannankari myöntää, että hänellä on jonkinlainen seikkailijan luonne. Tästä johtuen erikoinen tapa matkustaa Thaimaahan alkoi aikanaan kiinnostaa.

- Kyllä jännitys on yksi asia, mitä reissulta hakee. Se Aasia, johon aikaisemmilla reissuilla on tutustunut, on tuntunut tutulta ja turvalliselta. Vastaan ei ole tullut tilanteita, että olisi jotenkin pelottanut.

Kun 7 viikon mittainen bussiajelu on ohi, odottaa määränpäässä Bangkokissa mieluisa huipennus reissulle.

- Tyttöystävä lentää myös Bangkokiin ja hänen kanssaan on varattu kuukauden verran perinteistä rantalomaa. Silloin ei bussissa istuta!

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa