Kansallisteatterin tuore johtaja kehui teatterivuoden

Kansallisteatterin pääjohtajana kesällä aloittaneen ohjaaja-näytelmäkirjailija Mika Myllyahon mielestä suomalainen draama elää kultakautta. Miltä se näytti ja kuulosti kuluneena vuonna, ja oltiinko pienissä teatteissa aikojen hyvyydestä samaa mieltä?

kulttuuri

Mika Myllyaho siirtyi vuonna 2010 Ryhmäteatterista Kansallisteatterin johtoon. Aika oli mitä parhain, hän sanoo.

- Viiden viime vuoden aikana monessa teatterissa on alkanut olla yhä enemmän tasoa. Tärkeitä suomalaisia esityksiä ovat olleet muun muassa Juha Jokelan Esitystalous ja Esa Leskisen Euroopan taivaan alla sekä Mikko Roihan ja Kristian Smedsin jutut. Eletään hyviä aikoja.

Tullessaan ensi-iltaan Espoon kaupunginteatterissa alkuvuonna 2010 Esitystalous oli jo loppuunmuuty. Esitystalouden kirjoittanut ja ohjannut Juha Jokela kertoi halunneensa pohtia sitä, miten valtaan päästään tänä päivänä ainoastaan esiintymisen ja tunteiden hallinnan myötä.

- Elämme maailmassa, jossa esitetään koko ajan. Esimerkiksi minä esitän nyt näytelmäkirjailija-ohjaajaa, jota haastatellaan. Kaikki tieto ja informaatio tulevat esityksinä, Jokela sanoi.

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmässä Euroopan taivaan alla pureuduttiin globalisaation aiheuttamiin ongelmiin komedian keinoin. Leskinen, joka ohjasi näytelmän Ryhmäteatteriin, piti komediaa hyvänä muotona kipeiden aiheiden käsittelyssä.

- Kyllä jokaisella maalla on tiettyjä arkkityyppisiä ominaispiirteitä, mutta se on sivuseikka. Ehkä tämän näytelmän viesti on paremminkin se, että mentaliteetti on kaikkialla sama. Kun taloudella menee yhä huonommin ja työpaikat vähenevät, myös nationalismi, nurkkakuntaisuus ja muukalaisviha nousevat kaikkialla, Leskinen sanoi.

Homokeskustelu pohjustettiiin teatterissa

Kansallisteatteri ennakoi puolestaan loppuvuoden suurta homokeskustelua jo keväällä Kristuksen Morsian -esityksen myötä. Heini Junkkaalan kirjoittama teos kertoi kristinuskon ongelmallisesta suhteesta ihmisen sukupuoleen.

- Jotkut sanovat, että luterilaisen kirkon vuodesta toiseen jatkuva keskustelu homoseksuaalisuudesta on triviaali kysymys, koska se koskee vain pientä vähemmistöä. Itse ajattelen, että siinä kiteytyy tosi polttava kysymys kristinuskon suhteesta sukupuoleen ylipäänsä, Junkkaala perusteli näytelmänsä aihetta.

Kristuksen morsian esittää väitteen, että ihminen tarvitsee turvakseen viholliskuvia ja että vihollisen määrittämisessä on fundamentalismin ydin.

- En usko, että kukaan ihminen on yksinään pohjimmiltaan fundamentalisti. Sellainen syntyy jotenkin sosiaalisessa tilanteessa ja jonkinlaisessa sosiaalisessa kauhussa, kun on vaikea kestää sitä, että toinen ihminen on erilainen ja ihan oikeasti ajattelee eri lailla.

Rohkeat nuoret tulevat

Mika Myllyahon mielestä Kristuksen morsian, Euroopan taivaan alla ja Esitystalous kuvastavat kaikki sitä, millainen Suomi on.

- Elämme vanhan ja uuden välivaihetta – politiikka muuttuu, korruptio on noussut pintaan, ja teatterikin kyseenalaistaa vanhauskoa siitä, että Suomi olisi puhtoinen maa.

Toinen teema on globaali, eli teatterissakin pohditaan sitä, millaista yhteiskuntaa haluttaisiin tehdä suhteessa Eurooppaan ja muuhun maailmaan, Myllyaho sanoo.

- Nuori polvi kantaa huolta myös tulevaisuudesta. Vanhat tekijät turvautuvat helposti klassikoihin ja kaipaavat nostalgiaa ja tukeutuvat farsseihin, mutta nuorempi sukupolvi on tulossa, ja se on valveutunutta ja rohkeaa.

Esimerkkinä Myllyaho mainitsee Susanna Kuparisen Ylioppitasteatterista.

- Susanna ei halunnut lähteä ammattiteattereihin, vaan jäi vapaalle kentälle ja tekee vahvoja poliittisesti kantaaottavia näytelmiä, esimerkiksi Valtuusto-sarjan, joka perustui Helsingin kaupunginvaltuuston pöytäkirjoihin.

Kuparinen sai vuonna 2010 Nuori Voima -palkinnon, mikä Myllyahon mukaan kuvastaa teatterikentän muutoshalua. Keväällä Kuparinen tekee Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmän.

Humppa päihitti poliittisen satiirin Lappeenrannassa

Politiikkaa käsiteltiin myös Lappeenrannan kaupunginteatterissa, jossa lavalle asteli saman tien useampi Kekkonen. Kekkonen-näytelmän käsikirjoitti ja ohjasi teatterin johtaja Jari Juutinen.

Se, mikä näytelmässä on fiktiota ja mikä faktaa, on Juutisen mielestä hyvä kysymys.

- Esimerkiksi pääministeri sanoo, että en muista tällaista, mutta sitten kun löytyy todiste, niin löytyy se muistikin. Eli myös politiikka on siirtynyt aika pitkälle leikittelemään näillä samoilla työkaluilla, että faktasta tehdään fiktiota ja päinvastoin.

Presidenttiehdokkaita ruotiva satiiri koettiin kuitenkin ilmeisesti liian vaikeaksi, sillä Kekkonen ei vetänyt väkeä. Suuri humppamusikaali sen sijaan myytiin Lappeenrannassa jo ennakkoon lähes loppuun.

Sujuva organisaatio luo luovuutta

Mika Myllyahon mukaan Suomessa on nyt parikymmentä nuorta ammattimaista käsikirjoittajaa, joiden työn laatuun voi luottaa.

- Se tarkoittaa, että voimme tehdä sopimuksia Juha Jokelan, Heini Junkkaalan, Sofi Oksasen ja Laura Ruohosen ynnä muiden kanssa. Kun aloitimme Esa Leskisen kanssa Ryhmäteatterissa 12 vuotta sitten tilanne oli aivan toinen. Kun mietimme, miten Ryhmäteatteriin saisi vähän imua, hyviä uusia tekstejä ei tuntunut löytyvän, eikä se klassikoiden kautta oikein irronnut.

Junkkaala, Jokela, Oksanen ja Ruohonen sekä Paavo Westerberg kirjoittavat Myllyahon tilauksesta kukin kolme uutta näytelmää Kansallisteatterille kymmenen ensi vuoden aikana. Hän uskoo pystyvänsä näinkin vaikuttamaan suomalaiseen teatteriin.

- Tanskan elokuvan kultakausi alkoi sillä, että elokuvien tekijät palkkasivat käsikirjoittajia tekemään heti kolme elokuvaa ja alkoivat maksaa heille parempaa palkkaa. Ja mitä on tapahtunut? Tanskalaisella elokuvalla menee edelleen hyvin maailmalla. Että uskon kyllä siihen, että organisaatiolla ja muodolla voi vaikuttaa sisältöön.

Myllyaho sanoo kyllästyneensä täysin toistuviin pyyntöihin, joissa hänen on haluttu keskustelevan siitä, mitä vikaa suomalaisessa teatterissa on.

- En näe mitään vikaa. Tulee hirveästi hyviä esityksiä, hyviä kirjoittajia. En tiedä mistä se kertoo, kun tänä päivänä puhutaan teatterin ongelmista. Ihmisethän käyvät Suomessa teatterissa enemmän kuin urheilutapahtumissa.

Menestystä maailmalla

Suomalaiset esitykset herättivät vuonna 2010 myös kansainvälistä huomiota. Esimerkiksi Heini Junkkaala sai Pohjoismaisen näytelmäkirjapalkinnon. Se oli urheilutermein ilmaistuna Suomen kolmas peräkkäinen kultamitali tässä kisassa.

Myös suomalaiset ohjaajat ovat alkaneet saada jalansijaa Euroopassa. Erityisen juhlittu oli Kristian Smeds, joka sai ensimmäisenä pohjoismaisena ohjaajana Euroopan unionin arvostetun teatteripalkinnon. Palkinto on tarkoitettu kannustamaan eurooppalaisen draaman uudistamisessa.

Smeds on tunnettu kokeilevista ohjauksistaan. Syksyllä 2010 hän koetteli Kansallisteatteria muuttamalla katsomon näyttämöksi ja pani yleisön ahtautumaan lavalle Paul Austerin tekstiin perustuvassa näytelmässä Mr. Vertigo.

Mr Vertigossa levitointitaidon oppiva Walt pääsee kiertämään Amerikkaa. Yleisö saa kurkistaa 1920-luvun showbisnekseen ja unelmien täyttymisen ja pettymysten vuorotteluun.

Erikoisen katsomoratkaisun ajatuksena oli kutsua yleisö teatterin kulissihin, sanoo Smeds.

- Koetamme avata ovea teatterin tekemiseen. Mitä kulisseissa ja esitysten jälkeen tapahtuu? Entä millaiset ovat fiilikset, kun esitys menee mönkään?

Myllyaho toppuuttelee kansallisintoa

Mika Myllyahon mielestä suomalaisella teatterilla ei kuitenkaan ole kovin merkittävää asemaa Euroopassa.

- Jokaisesta maasta on yksi ohjaaja, Saksasta ja Ranskasta ehkä muutama. Kristian Smeds on meidän vientikapulamme, ja yksi on ihan riittävä.

Myllyahon kirjoittamaa Paniikkia on esitetty yhdeksässä Euroopan kaupungissa, mutta kirjoittajan kansallisuudella ei tunnu olevan katsojille väliä.

- On yleismaailmallisia aiheita. Ihmisillä on samoja kokemuksia. Mutta on hienoa, että suomalaista näytelmäkirjallisuutta on, ja jos tämä jatkuu kymmenen vuotta, niin totta kai Suomi alkaa näyttäytyä näytelmäkirjallisuuden paratiisina.

Pienen teatterin johtaja pesee vessan

Vuosi 2010 ei kuitenkaan ollut yhtä teatterin ja draaman riemuvoittoa. Keskustelua herätti muun muassa valtionosuuslaki. Valtion rahoittama lakisääteinen budjetti on vain vajaalla 60 teatterilla, eikä uusia ole hyväksytty sen piiriin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Erityistä purnausta kuluneena vuonna aiheutti se, että moni valtionosuuslain piiriin kuuluva teatteri ei pystynyt tarjoamaan samaa laatua kuin "lainsuojattomat teatterit". Moni palkintoja ja tunnustuksia kerännyt teatteriryhmä puolestaan sinnitteli pelkillä harkinnanvaraisilla rahoilla.

Yksi niistä oli helsinkiläinen Avoimet ovet. Sen taiteellisen johtajan Heini Tolan mielestä vuosi 2010 oli pienenkin teatterin näkökulmasta melko hyvä, mutta takeet jatkosta puuttuvat.

- Kaikki on harkinnanvaraista. Meillä ei ole varaa maksaa työehtosopimusten mukaisia palkkoja, vaikka haluaisimme. Hyvä talous on ehtona sille, että päästäisiin valtionavun piiriin.

Tola painottaa, että teatteri ei voi olla voiton maksimointiin tähtäävä liikelaitos.

- Olen vastaan kaikkea koreutta ja turhuutta, ja painotan sisältöä. Kaupunginteattereissa tiedetään tosi huonosti, mikä tilanne on meillä lainsuojattomilla. Kaikki ovat produktiokohtaisesti kiinnitettyjä, eikä meillä ole kuiskaajia tai pukijoita. Kaikki todella tekevät kaikkea. Taiteellinen johtaja imuroi ja pesee vessat.

Esityspaikkana raitiovaunu

Kontrasti lakisääteistä tukirahaa saavien ja lainsuojattomien ammattiteattereiden välillä on erityisen näkyvä, kun vertaa vaikkapa Helsingin kaupunginteatterin ja vapaan teatterikentän tilapulaa. Siinä missä Helsingin kaupunginteatteri sai kuudennen esitystilansa, jäi teatteriryhmä Todellisuuden tutkimuskeskus vuoden lopussa ilman esitystiloja.

Helsinkiläisen teatteri Kultsan Tarja Koskela kuvailee Kultsan esitystiloja: Kulttuuritalon sähköpääkeskus, VR:n makasiinit, raitiovaunu, Villa Kiven pihamaa.

Tilojen vaikea saatavuus on saanut vapaat ryhmät kehittämään uudenlaisia yhteistyön muotoja. Helsinkiin onkin perusteilla uusi Esittävän taiteen keskus, joka kokoaisi saman katon alle useita pieniä esittävän taiteen ryhmiä. Keskus tarjoaisi ryhmille harjoitus- ja toimistotiloja sekä tuotantoapua.

Vapaat ryhmät tekivät vuonna 2010 entistä enemmän yhteistyötä. Esimerkiksi Helsingin juhlaviikoille ja Tampereen teatterikesään valittu koreografi Ari Nummisen ohjaama Kama Sutra - ja etydejä olemisesta -esitys lähti Tampereelta Telakalta Lahteen Vanhan Jukon näyttämölle. Lahdesta puolestaan tuotiin Tampereelle Jussi Sorjasen ohjaus Anton Tshehovin Kirsikkapuistosta.

Telakan hallituksen puheenjohtajan Petri Mäkipään mukaan esitysvaihdosta oli puhuttu vapaiden ammattiryhmien kesken jo pitkään. Yhteistyöllä haetaan pienten teattereiden tuotannoille lisää esityksiä ja elinikää sekä teatteritaiteellisista syistä että kustannusten pienentämiseksi.

Intohimosta teatteriin

Vapaita ryhmiä on perustettu paljon, sillä koulutettujen näyttelijöiden määrä on kasvanut. Kun lakisääteistä rahaa ja tiloja ei ole, on kilpailuvalttina pidettävä laatua ja intohimoista tekemistä. Kuluneena vuonna esimerkkinä siitä oli Angels in America, helsinkiläisen huoneteatterin seitsentuntinen esitys, jossa talkootyön osuus oli merkittävä.

Ohjaaja Johanna Freundlichin mukaan Angels in American kaltaista massiivista produktiota olisi mahdoton toteuttaa pienenä tuotantona ilman syvästi näytelmään sitoutunutta tiimiä, joka venyy ylimääräisiin töihin.

- Se draivi tulee ihmisen sisältä. Jos sitä ei olisi, niin kaikki olisivat pulassa, eikä näytelmää pitäisi mikään kasassa, koska ei ole mitään millä voi uhkailla. Itse en kokenut tätä produktiota raskaana vaan päinvastoin energiaa antavana, Freundlich kertoi ensi-illan alla.

Kesäteatterissakin tultiin pois puskasta

Yhteiskunnalliset teemat näkyivät myös kesäteatterissa. Ainakin Kajaanissa nähtiin muutakin kuin perinteisiä puskafarsseja ja kansanmusikaaleja.

Kajaanin harrastajateatterin Valot pois! käsitteli paikkakunnan ajankohtaisia ongelmia ja poikkesi perinteisestä kesäteatterista myös muodoltaan. Juonellisen tarinan sijaan esitys koostui episodeista, jotka ottivat kantaa Kainuun historiaan ja nykyhetkeen. Suurin osa kesäteatterin harrastelijanäyttelijöistä ja muusikoista oli paikallisia nuoria.

Esityksen käsikirjoittaja ja ohjaaja Eino Saari moitti maakunnassa vallalla olevaa yhteiskunnallisen alasajon mentaliteettia. Hänen mukaansa valot on sammutettu jo monesta osoitteesta.

- Paperitehtaan, Kajaanin opettajankoulutusyksikön ja kyläkoulujen lakkauttamispäätökset ovat vahvistaneet luovuttavaa ilmapiiriä. Sitä vastaan olemme lähteneet tätä esitystä tekemään, Saari sanoi.

Hän toivoo, että muissakin kesäteattereissa innostuttaisiin käsittelemään perinteisestä poikkeavia aiheita eikä tuotaisi näyttämölle vain vanhaa, jo aikansa elänyttä ajankuvaa.

Teatteri versoi myös vankiloissa

Yhteiskunnallinen teatteri siirtyi vuonna 2010 teatterisaleista myös vanhainkoteihin, vankiloihin ja vastaanottokeskuksiin, eli niiden ihmisten keskelle, jotka ovat yhteiskunnan ulkopuolella. Hoitolaitoksissa kiertänyt Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö ja näyttelijä Jussi Lehtonen saivat paljon huomiota.

Suomalaisen vankilateatterin alku puolestaan oli nähty edellisen vuoden keväällä, kun Hämeenlinnassa esitettiin Vanajan vankilan naisvankien näkemystä Punahilkasta. Vuonna 2010 ohjaaja Hannele Martikainen tarttui Vanajan naisvankien kanssa William Shakespearen Kuningas Leariin.

- Olemme tutkineet ahneutta, petosta ja murhaa. Naiset ovat kirjoittaneet aiheista omannäköistään tarinaa, jonka olen dramatisoinut. Tavoitteena on hauska ja samalla myös koskettava esitys, Martikainen kertoi.

Kylmäkosken vankilassa ensi-iltansa sai elinkautista tuomiota istuvan Juha Heinosen kirjoittama Kuningaskahle. Se kertoi mustan komedian keinoin viiden vangin ja yhden vartijan valtasuhteista. Heinosesta oli tullut näytelmäkirjailija vankilassa.

- Oriveden opistosta ammattitoimittajaksi, siitä freelanceriksi, sitten spriilanseriksi ja vankilaan. Vankilassa syntyi näytelmä. Kuningaskahle on toinen näytelmäni.

Kuolema ja suru aiheina lastennäytelmissä

Teatteri Takomon ja Suomenlinnan lasten kesäteatterin yhteinen lastennäytelmä Lintu lensi yli ymmärryksen pohti, kuinka selvitä läheisen menetyksestä. Perheen isä oli kuollut auto-onnettomuudessa, tytär kantoi huolta äidin jaksamisesta, ja kuopus eli mielikuvitusmaailmassaan.

Kuolemaa ja surua käsitteli myös Kati Kaartisen kirjoittama Aina. Kaartinen sai sekä Näytelmäkirjailijaliiton Lea-palkinnon että Suomen teatterit -yhdistyksen Nuorten teatteriteko -palkinnon vuoden parhaasta näytelmätekstistä. Hän perusteli aihevalintaansa riskinotolla ja painotti, ettei lapsia saa aliarvioida.

- Lastenteatterin arvostus on selvässä nousussa. Ihan pienille tehdään paljon esityksiä, mutta ehkä esimurrosikäiset, joille Ainakin oli suunnattu, jäävät vähemmälle. Ehkä näytelmät ovat heille liian lapsellisia, tai sopivia aiheita on liian vaikea käsitellä, sanoo Kaartinen.

Näytelmän Aina on 11-vuotias tyttö, joka joutuu huolehtimaan äidistään ja pikkuveljestään perheen isän kuoltua autokolarissa. Kaartinen halusi kirjoittaa vaikeasta aiheesta koko perheen esityksen, joka avaisi keskustelua vanhempien ja lasten välillä.

Näytelmän markkinointi tuntui olevan pulma Helsingin kaupunginteatterille, koska esityistä ei voinut mainostaa viihteenä. Kaartisen mielestä olisi kuitenkin tärkeää tarjota yleisölle myös esityksiä joihin he eivät ole tottuneet – tai joihin heidän kuvitellaan olevan tottumattomia.

Pieni on kaunista

Entä teatterin tulevaisuus? Kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon mukaan säästöt ja leikkaukset ovat välttämättömiä mutta ne eivät suoraan tarkoita huonoa taiteellista tasoa.

- Ryhmäteatterissa opin sen, että kolmella näyttelijällä voidaan tehdä hyviä näytelmiä. On tulevaisuuden trendi, että ei voida tehdä niin suuria spektaakkeleita.

Myllyahon mukaan se on myös taiteellinen lähtökohta. Hän ei näe isoa kokoa enää kovin tärkeänä.

- Ennen teatteri oli yhtä kuin massat tai kuoro lavalla. Se kertoi myös yhteiskunnasta, jossa sosiaalidemokraatit olivat massojen liike. Mutta nyt on pieniä aattellisia yksiköitä. Kun kysytään, mitä valtiossa tapahtuu, niin samalla saa vastauksen siihen, mitä teatterissa tapahtuu. Ja nythän tapahtuu paljon mielenkiintoisia asioita. Perussuomalaisten nousu tuo teatterikeskusteluunkin mielenkiintoisia aiheita.

Mutta siinä missä suuren teatterin pääjohtaja Myllyaho on pienentämässä produktioita, haaveilee pienen teatterin johtaja Heini Tola suurista näyttämöistä. Tulevaisuuden hänkin näkee valoisana

- Uskon, että kotimainen draama jatkaa voittokulkuaan ja soveltava teatteri alkaa tulla enemmän esiin eri teattereissa, sillä teatterikuraattorit ja teatterikasvatus ovat saamassa jalansijaa. Lisäksi eri muodot vahvistuvat: mennään vankiloihin ja sairaaloihin.

Tola toivoo kuitenkin, että ei tarvitsisi aina tehdä varmoja ratkaisuja. Hänen mielestään isojen teatterien ongelma on, että niissä pitää aina olla pakollinen musikaali ja farssi.

- Toiveeni olisi päästä tekemään teatteria, jossa on ajatusta, ja että ihmiset tulisivat riemumielin teatteriin ja olis innoissaan siitä, että ihanaa, kun saa ruveta ajattelemaan ja tuntemaan.Toivon, että tähän suuntaan menisi tämä maailma ja että ennakkoluulottomia tekijöitä otettaisiin rohkeasti maakuntiin ja ravisteltaisiin vähän. Meillähän on tässä maassa hirveän hienoja tekijöitä.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset ja Kultakuume / Jenni Stammeier