Kotimaisella elokuvalla oli mahtivuosi

Elokuvan vuosi 2010 kuului kotimaisille filmeille, niin fiktiolle kuin dokumentille, sillä elokuvateattereissa ylittyi kahden miljoonan katsojan haamuraja. Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn maalailee elokuvista Suomelle kerrassaan brändiä ja iloitsee myös mahdollisuuksista, joita teatterien digitalisointi antaa pienille paikkakunnille. Elokuva-alan tulevaisuutta kuitenkin synkentää elokuvien luottorahoittajan, Yleisradion, oman rahoituksen epäselvyys.

kulttuuri
Lettipäinen Pakastaja-Elvi huutaa suu auki narukeinussa.

Elokuvasäätiön toimitusjohtajalla Irina Krohnilla oli vuoden lopulla esiteltävänään mahtilukuja elokuvatateatterien katsojamääristä.

- Olemme ylittäneet television tulon jälkeiset tilastot. Noin 27 prosenttia elokuvalipun ostajista on valinnut kotimaisen elokuvan. Osa on dokumentteja, mikä on erityinen suola.

Krohn iloitsee etenkin elokuvien aiheiden monipuolisuudesta. Hänen mukaansa nyt on huomattu, että suuren yleisön elokuvat voivat olla hyvin erilaisia.

- Tilastot eri esityspaikkakunnilta osoittavat, että katsojakunta vaihtelee. Jos "suurena yleisönä" pidetään yli 200 000 katsojan joukkoa, niin Suomeenkin mahtuu nyt lukuisia suuria yleisöjä, Krohn sanoo.

Dome Karukoski lainasi nuoruudestaan

Vuoden 23 uudesta elokuvasta katsotuimmat olivat lastenelokuva Risto Räppääjä ja polkupyörävaras sekä komedia Napapiirin sankarit. Ne vetivät rinta rinnan yleisöä jopa enemmän kuin Hollywoodista tulleet kilpailijansa.

Kevättalvella teatterihin tullut Risto Räppääjä ja polkupyörävaras oli toinen elokuva Sinikka ja Tiina Nopolan luomista hahmoista. Surrealistisena näyttäytyvä värikäs sarjakuvamaailma outoine aikuisineen ja mykkäfilmistä muistuttavine äänikuvineen oli valkokankaalla niin suosittu, että ohjaaja Mari Rantasila päätti tehdä kolmannenkin Räppääjä-elokuvan.

- Olisi kivaa saada tehtyä yhdelle lapsisukupolvelle suomalainen trilogia, jonka aikana se on varttunut. Yritämme päästä jo ensi kesäänä kuvaamaan. Katsotaan, ehdimmekö, Rantasila kertoi vuoden lopulla.

Syksyllä ensi-iltansa saanut Napapiirin sankarit kiri vuoden viimeisissä tilastoissa samoihin noin 330 000 katsojan lukuihin kuin Risto Räppääjä ja vähän ohikin. Napapiirin sankareiden alkusysäyksenä avovaimo panee digiboksin hankkimisen parisuhteen ehdoksi. Ohjaaja Dome Karukoski kertoi, ettei aineksia tarvinnut hakea kaukaa.

- Kotikyläni Lepsämä on tuppukylä. Kun täytin 18, ostin Skodan 800 markalla. Värjäsimme sen turkoosiksi ja ostimme meteoriittitarrat kylkeen, ja sitten lähdettiin baanalle. Mentaalinen maisema siitä on jäänyt tähän elokuvaan.

Prinsessa ja kauhupukki

Ehkä elokuvaväkeä itseäänkin eniten yllättänyt suurmenestyjä oli epätavallisen valoisa mielenterveystarina Prinsessa. Sen miltei 300 000 katsojaa osoittivat, että popcorn-palatsien vieroksumat keski-ikäiset naiset, muun kulttuurin suurkuluttajat, voisivat olla elokuvateattereillekin kannattava kohde.

Prinsessa kertoo Kellokosken sairaalassa yli 50 vuotta eläneestä, skitsofreniaa sairastaneesta Anna Lappalaisesta, joka uskoi olevansa Englannin prinsessa. Ensimmäisen fiktioelokuvansa ohjannut, aiemmin dokumenttielokuvista tunnettu Arto Halonen kiinnostui Lappalaisesta lehtijutun perusteella.

- Anna Lappalaisen erilaisuuden kauneuden ilmentäminen oli minusta sellaista, joka on tässä ajassa tärkeää. Me pelkäämme erilaisuutta, emmekä siksi halua hyväksyä sitä muissa tai itse asiassa itsessämmekään, Halonen sanoo.

Yllätykseksi voinee kutsua myös vuoden lopulla elokuvateattereihin tullutta mustanhupaisaa joulupukkitarinaa Rare Exports. Lapsia sieppaavasta kauhupukista kertova filmi on päällisin puolin vain kauhugenren ystävien elokuva.Avajaisviikonloppunaan se kuitenkin löi vuoden katsojaennätyksen.

Ohjaaja Jalmari Helander rakensi tarinan suomalaiselle kansanperinteelle, ilkeille ja viinanpersoille nuuttipukeille. Rare Exports kertoo, miten sitten käykään, kun moinen pukki veret seisauttavine tonttuineen kaivetaan esiin Korvatunturin kätköistä.

Reindeerspotting keräsi ennätysyleisön

Vuosi 2010 ei ollut poikkeuksellisen menestyksekäs vain kotimaisille pitkille fiktioelokuville, vaan myös dokumenttielokuvat saivat epätavallisen paljon katsojia. Yleensä dokumentit tavoittavat yleisönsä vain television kautta, mutta menneenä vuonna miltei kymmenes kotimaisten elokuvien lipuista myytiin dokumentteihin.

Huumekoukkuun jääneistä lappilaisnuorista kertova Joonas Neuvosen Reindeerspotting nousi kaikkien aikojen katsotuimmaksi suomalaiseksi dokumenttielokuvaksi.

Se oli vuoden aikana uutisissa myös siksi, että elokuvatarkastajille tuotti vaikeuksia päättää, sopiko dokumentti alle 18-vuotiaiden katsottavaksi. Dosentti Mikko Salasuo Nuorisotutkimusverkostosta kannatti 15 vuoden ikärajaan.

- Reindeerspotting purkaa myyttejä siitä, että huumeiden suonensisäisessä käytössä olisi jotakin ylevää tai kaunista. Nykypäivän nuori pystyy siitä varmasti helposti tunnistamaan, millaista ongelmakäyttäjän elämä oikeasti on ja mikä on huumeiden rooli, Salasuo perusteli.

Toisenlaisen lappilaisen tarinan kertoi Virpi Suutari dokumentillaan Auf Wiedersehen Finnland. Sen päähenkilöt ovat naisia, jotka toisen maailmansodan viime vaiheissa lähtivät Lapista saksalaisten sotilaiden mukana mutta palasivat sittemmin Suomeen.

Saunapuheet kehuttiin runoudeksi

Mediatutkija Veijo Hietalan näkee dokumenttien suosiolle selvän syyn. Hänen mukaansa ihmiset kaipaavat todellisia tunne-elämyksiä myös elokuvissa.

- Tällä hetkellä on vallalla sellainen tunnekulttuuri, että ihmisiä kiinnostavat kovasti yksilöt ja heidän tunne-elämänsä. Enää ei riitä, että katsotaan fiktiivisiä rakkaustarinoita ja muita vastaavia, vaan haluamme aitoja ja oikeita tunteita peliin. Sen takiahan meillä on myös tosi-tv.

Kotimaisia dokumenttiensi-iltoja oli vuonna 2010 kaikkiaan yhdeksän. Aiheet vaihtelivat Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion nenetsikansan tuhoa kuvaavasta Sukunsa viimeinen -dokumentista Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoroon. Se päästi kuuntelemaan, mitä suomalainen mies puhuu paljaimmillaan. Maailman filmifestivaaleilla palkittua elokuvaa kehuttiin muun muassa arkielämän runoudeksi.

Berghäll ja Hotakainen kiersivät Suomen saunoja ja kuulivat matkan varrella mitä uskomattomampia tarinoita. Niiden tärkeimmät aiheet olivat lopulta kuitenkin samat: ystävyys ja rakkaus.

Pohjoismainen 3-D alkoi Suomesta

Miesten vuoro on myös ensimmäinen dokumenttielokuva, jolla Suomi tavoittelee Oscaria. Keväällä 2009 Oscar-kisassa ehdokkaana ollut Klaus Härön fiktioelokuva Postia pappi Jaakobille ei Oscaria saanut, vaikka muutoin kiersi menestyksekkäästi maailmaa.

Yksi uusi lehti elokuvan aikakirjassa käännettiin myös elokuussa, jolloin valkokankaille tuli Maria Lindbergin ohjaama muumianimaatio, Pohjoismaiden ensimmäinen kolmiulotteinen elokuva.

Maailman suurimpana 3-D-menestyksenä rahaa tahkosi edellisen joulun alla ilmestynyt James Cameronin sci-fi-seikkailu Avatar. Se olikin 3-D-elokuvan läpimurto, jonka innostamana päätettiin tehdä 3-D-versiot kerrassaan Tähtien sota -elokuvista.

Digitaalisuus tuo uutta elokuvateattereihin

Kolmiulotteinen elokuva kulkee käsi kädessä elokuvateatterien digitoinnin kanssa. Digitointi puolestaan voi olla pelastus etenkin pienten paikkakuntien elokuvateattereille ja muullekin kulttuurielämälle, uskoo Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn.

- Elokuvateatterit elävät suuren murroksen aikaa. Perinteiset fyysiset filmikopiot ovat korvautumassa digikopioilla. Esityspaikkojen määrää eivät siis rajoita enää fyysiset kopiot, joita pitää kuljettaa yötä myöten linja-autorahtina. Digikopioiden ansiosta ihmiset voivat nähdä samaan aikaan eri puolilla Suomea juuri sen elokuvan, josta sillä hetkellä puhutaan.

Elokuvateatterien digitaalisuutta edistetään tuella, jota Elokuvasäätiö saa Veikkaukselta. Tukien ansiosta vuonna 2010 digitoitiin nelisenkymmentä pientä teatteria, ja rahaa on varattu myös alkaneelle vuodelle.

Suomi on yksi digitoinnin edelläkävijämaista. Muualla Euroopassa digitoinnin pelätään tappavan pienten paikkakuntien elokuvateatterit, mutta Suomessa tilanne on parempi tuon alue- ja kulttuuripoliittisen tuen vuoksi, Krohn kertoo.

- Digitointi tarkoittaa myös sitä, että periaatteessa jopa 3-D:nä voitaisiin esittää alueteatterin tai -orkesterin konsertit vaikka koko maan elokuvateattereissa. Elokuva on sinänsä ihana kulttuurin tai viihteen tai taiteen laji, miten sen haluaa määritellä, mutta elokuvateattereista voi tulla myös mahdollisuus nähdä elävää sisältöä miltei yhtä hienosti kuin jos olisi paikalla esityksessä.

Suomen kymmenellä suurimmalla paikkakunnalla toimiva Finnkino on jo joidenkin vuosien ajan esittänyt oopperaa New Yorkista ja teatteria Lontoosta. Vuonna 2010 solmittiin yhteistyösopimus Helsingin kaupunginorkesterin kanssa, mistä Krohn on erityisen iloinen. Hän sanoo ehtineensä jo huolestua, tajuavatko suomalaiset kulttuuritoimijat digitaalisuuden mahdollisuudet.

Yleisradion rahoituksen epäselvyys synkentää odotuksia

Samalla kun suomalainen elokuva eli kukoistustaan ja elokuvateatterien digitointi lupaili lisää hyvää, filmiväen mieliä kaiversi tieto siitä, että nousulta ovat katkeamassa siivet. Katkaisijana on rahoituksen puute, koska omasta tulevasta rahoituksestaan epätietoinen Yleisradio ei toistaiseksi kykene sitoutumaan elokuvaostoihin.

Ylen ennakko-ostot ovat pitkälti olleet elokuva-alan elämänlanka, lyhytelokuvalle melkeinpä ainoa. Elokuvasäätiön jakamista tukivaroista viiden viime vuoden aikana 80 prosenttia on mennyt tuotannoille, joiden yhtenä jakelukanavana on ollut Yleisradio.

- Tämä tilanne, että ei ole selvää poliittista sitoutumista Yleisradion rahoitukseen, on mielestäni kansallisen kulttuurin kannalta hätätila. Kun Yle on pannut käsijarrun päälle ostoihin, lyhyelokuvia ei tehdä ja dokumentteja tehdään selvästi tavallista vähemmän. Ja dokumentti kuitenkin on se, joka taltioi aikaamme tuleville sukupolville, sanoo Irina Krohn.

Hän sanoo olevansa hämmästynyt siitä, että tilanne on päästetty näin pahaksi, vaikka samaan aikaan hallitus puhuu luovasta yrittämisestä ja kulttuuriviennistä. Pienellä kansakunnalla ei ole varaa tällaiseen epätahtiseen tanssiin, Krohn varoittaa.

- Olen hyvin huolestunut, sillä yhtiömuotoinen kulttuuri ei odota pakastekuivattuna sitä, että eduskunta mahdollisesti pystyy ratkaisemaan Yleisradion rahoituksen pysyvästi. Alalta katoaa yrittäjiä, ja pahimmassa tapauksessa tulee konkursseja. Osaaminen ei sitten ole enää käytössä, kun Ylen ostopolitiikan tilanne mahdollisesti paranee.

Sodankylässä ja Berliinissä juhlavuodet

Sodankylän filmijuhlille tuli kesällä ikää neljännesvuosisata. Paikalla oli muun muassa Peter von Bagh – kuten oli ollut kaikki 25 vuotta. Häneltä myös ilmestyi kirja Sodankylä ikuisesti.

- Elleivät juhlat olisi säilyneet täysjärkisinä, olisin kyllä lähtenyt, sillä olen ollut tässä hommassa talkoolaisena ilman palkkaa. Maailmassa on todella vähän elokuvafestivaaleja, joissa keskitytään pelkästään elokuviin, mutta Sodankylässä ei ole vastaanottoja tai coctailkutsuja eikä täällä ole näkynyt korkean tason suomalaisia virkamiehiä, von Bagh kiitteli.

Vuosi 2010 oli juhlavuosi oli myös toisella merkittävällä filmijuhlalla, Berliinin kuusikymmenvuotiaalla festivaalilla. Jaetun Berliinin yhdysvaltalaiset miehittäjät perustivat festivaalin Hollywood-elokuvien näyteikkunaksi itään. Mutta parrasvalot eivät ole pitkään aikaan olleet pääasia, kertoi juhlia kaksi vuosikymmentä seurannut tutkija Frank Stucke.

- Muurin murtumisen jälkeen festivaali on löytänyt uuden paikkansa. Sen todellinen tarkoitus on antaa tuntemattomille elokuvantekijöille tilaisuus tulla tunnetuiksi. Kymmenen vuoden kuluttua he ehkä esiintyvät Cannesissa ja Venetsiassa, ja Berliinissä on taas nuoria tekijöitä uransa alussa.

Poliittinen elokuva kitui Venäjällä

Pelkkää juhlaa elokuvavuosi ei kuitenkaan ollut. Sen aikana muun muassa käytiin oikeusprosesseja, joista uutisissa seurattiin pitkin vuotta etenkin kolmea.

Yhdessä Yhdysvallat vaati ohjaaja Roman Polanskin palauttamista Kaliforniaan, jotta 1970-luvulla alkanut raiskausoikeudenkäynti saataisiin päätökseen. Polanskin pidättänyt Sveitsi tuli pitkään pohdittuaan kuitenkin siihen tulokseen, ettei Polanskia luovuteta Yhdysvaltoihin.

Suomessa alkoi vuoden lopulla oikeudenkäynti tuottajapariskunta Pekka ja Pamela Mandartia vastaan. Heitä syytetään yhtiönsä varojen ja samalla valtiolta saatujen tukien ujuttamisesta omaan taskuun.

Iranissa puolestaan tuomittiin ohjaaja Jafar Panahi kuudeksi vuodeksi vankeuteen ja 20 vuodeksi elokuvantekokieltoon. Tuomioistuin katsoi, että Panahin ulkomailla palkitut yhteiskuntakriittiset elokuvat ovat poliittisen sekasorron lietsomista.

Poliittisia ongelmia elokuvanteossa oli myös Venäjällä. Venäjän hallituksen toimet Georgian sodassa kyseenalaistanut Russian Lessons -dokumentti sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa, mutta kotimaassa sitä ei päässyt näkemään. Dokumentaristi Andrei Nekrasov vieraili Tampereen elokuvajuhlilla, jonka 40-vuotisteemana painotettiin ihmisoikeuksia.

- En halua suurennella elokuvani merkitystä, mutta ehkä se on vaarallinen elokuva tämän päivän Venäjällä. Eräät ystäväni yrittivät järjestää Russian Lessonsin näytöksiä Pietarissa ja Moskovassa, mutta elokuvaa uskallettiin esittää vain kerran, kertoo ulkomailla asuva ja työskentelevä Nekrasov.

Pelistä elokuvaksi

Yksi elokuva-alan kasvavia ilmiöitä vuonna 2010 oli se, että yhä useampi elokuva perustui tietokonepeliin, sarjakuvaan tai musikaaliin. Toukokuussa pelikoneista valkokankaille nostettiin yhdysvaltalainen seikkailu Prince of Persia. Pelien ja elokuvien kerronnallisuutta tutkineella Mika Tuomolalla oli peli-elokuva-ilmiölle sekä kyyninen että romanttinen selitys.

- Kyynisesti katsottuna peli on luonut valmiin faniyleisön ja varman rahavirran. Romanttinen selitys on se, että kaikki ihmisiä koskettavat tarinat yleensä valuvat eri medioihin. Näin on käynyt tuhansia vuosia. Digitaaliset tietokonepelit ovat vain tulleet yhdeksi kanavaksi tarinoiden jakamisessa.

Pelistä elokuvaan on siirrettävä keskeiset henkilöt ja tapahtumapaikat, aivan kuten silloinkin, kun elokuva tehdään romaanin perustalta. Kerrontatapa kuitenkin muuttuu.

- Kuinka munta tuntia kukaan jaksaisi katsella, miten merkityksettömät hiekkahirviöt taistelevat prinssiä vastaan? Pelissä se toimii, koska olet itse puikoissa ja osa nautinnosta tulee menestyksen ja epäonnistumisen vaihtelusta. Koska elokuvassa katsoja ei pääse auttamaan prinssiä, käsikirjoittajan on löydettävä syventäviä asioita draaman näkökulmasta.

Toinen vuoden peliuutisista koski suomalaista, viiden vuoden kehittelyn jälkeen ilmestynyttä Alan Wake -peliä, johon kohdistui suuria odotuksia. Pelin käsikirjoittaja Sami Järvi oli tavoitellut peliin nimenomaan elokuvallisuutta.

Taloudellisesti Alan Wake ei ollut tekijöidensä toivoma suurmenestys, mutta yhdysvaltalainen Time-lehti valitsi sen vuoden parhaaksi Xbox-peliksi.

Paikallisradiot jo keski-iän kynnyksellä

Vuosi 2010 ei ollut huono myöskään sähköisistä medioista vanhimmalle, radiolle. Alkuvuonna tehdyn tutkimuksen mukaan radiota kuunteli ainakin kerran viikossa 95 prosenttia suomalaisista.

Toinen tutkimus puolestaan kertoi, että suomalaiskodista löytyy nykyisin keskimäärin kuusi laitetta, joilla voi kuunnella radiota. Tavallinen radio on edelleen suosituin väline lähetysten kuunteluun, mutta myös internettiä on käyttänyt radiona jo kolmannes suomalaisista.

Kaupallisten radioasemien aloittamisesta tuli keväällä kuluneeksi 25 vuotta. Ensimmäisenä eetteriin pääsivät nivalalainen Lakeuden radio ja helsinkiläinen Radio City. Sitä perustamassa ollut Outi Popp kertoo, että alku oli kaoottinen mutta hauska.

- Kun Yleisradiossa oli sitä ennen ollut vain joitakin kanavia ja puhe luettiin useimmiten paperista, niin kyllähän ilmaisu muuttui kokonaan. Radio Cityyn tuli nuoria käytännöllisesti katsoen kadulta. Puhuttiin, mitä sylki suuhun tuo, ja sehän on muuttanut kokonaan radioilmaisua. Nykyiset kaupalliset radioasemat ovat yhä sitä perua, Outi Popp arvioi.

Suomessa on tätä nykyä kuutisenkymmentä paikallisradiota, joskin sekä Radio City että Lakeuden radio ovat lopettaneet toimintanta.

Ylen suursatsaus on kohotettua realismia

Televisiossa puhutti vuonna 2010 raha – tai lähinnä sen puutteen asettamat haasteet. Yleisradion toimitusjohtajaksi valittiin keväällä Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Kivinen. Hänen johdollaan Yle ilmoitti tuottavansa vastedes itse yhä enemmän sisällöistään.

Vuoden 2010 suursatsaus oli kolmesti viikossa televisioitu koko perheen draamakomedia Uusi päivä, jota tehdään myös vuonna 2011. Sarja yhdistää televisioon myös radiota ja sosiaalista mediaa. Vastaavan tuottajan Arttu Nurmen mukaan sarjaa varten kehiteltiinkin aivan uudenlainen tarinankerrontatapa.

- Samat ihmiset käsikirjoittavat tv-sarjaa ja sosiaalisen median toimintaa. Tulevaisuudessa on mahdollista, että sosiaalisesta mediasta tulevat impulssit voivat nousta tv-sarjaan. Tai päinvastoin: joku henkilö jää vähemmälle huomiolle tv:ssä mutta hänen painoarvonsa siirtyy sosiaaliseen mediaan.

Virtauksen kuvitteelliseen pikkukaupunkiin sijoittuvassa sarjassa yhteisöllisyyttä kuvataan perheiden, paikallisen energiayhtiön työntekijöiden ja ilmaisutaidon lukion oppilaiden kautta. Käsikirjoittajatiimin vetäjä Petri Repo kuvaa tulosta "kohotetuksi realismiksi".

- Kyllä me pyrimme kuvaamaan nykypäivän Suomea valo- ja varjopuolineen. Ehkä asiat Virtauksessa kuitenkin ovat vähän paremmin kuin keskiverto-Suomessa. Siellä pääsääntöisesti myös kyetään ratkomaan ongelmia ja ihmiset kannattelevat toisiaan. Siinä mielessä kerromme Suomesta, jollainen Suomi voisi olla.

Uusi päivä on on Ylen suurin ohjelmahanke kymmeneen vuoteen.

Krohn luottaa elokuvan ääneen

Entä miltä näyttää vuosi 2011? Ainakin uusia mielenkiintoisia elokuvia on jo pantu työn alle. Tulossa on muun muassa Sofi Oksasen Puhdistus-romaaniin ja -näytelmään perustuva elokuva. Suomalaisista romaaneista elokuviksi tehdään myös Kjell Westön Missä kuljimme kerran ja Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani.

Aivan vuoden lopussa viranomaiset tarkastanevat viimeiset elokuvat, sillä hallituksen lakiesityksen mukaan ennakkotarkastuksista luovutaan vuoden 2012 alusta alkaen. Ohjelmien ikärajajärjestelmä säilyy, mutta ikärajojen luokittelu siirtyy elokuva, tv- ja pelialalle itselleen.

Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn katselee luottavaisena suomalaisen elokuvan ensi vuoteen ja vähän kauemmaksikin.

- Ei voi väittää, että Suomi olisi kohuttu, johtava eurooppalainen elokuvamaa. Mutta väittäisin kyllä, että Suomi on yllätyksellisyydessä ja autenttisuudessa aika hyvässä maineessa.

Suomen eduiksi Krohn luettelee myös hyvän teknisen osaamisen ja nopean kyvyn uuden oppimiseen sekä kärsivällisyyden ja demokraattisen työskentelyperinteen, jossa kaikki työryhmän jäsenet voivat tehdä parannusehdotuksia.

- Suomalaisen elokuvan ääni ja tunnistettavuus maailmalla ovat kasvamassa. En usko, että saamme siitä vielä Nokiaa korvaavia vientituloja, mutta kyllä elokuva on vahvistamassa Suomen imagoa myös kauppapolitiikassa, Krohn sanoo.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset ja Kultakuume / Anniina Wallius