1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suunvuorot

NÄKÖKULMA: Onneksi olkoon 93-vuotias Suomi

Suomen maabrändiä pohtinut työryhmä hehkutti pari viikkoa sitten kuinka vetovoimaisia ja hyviä ominaisuuksia Suomella ja meillä suomalaisilla on. Pitää uskaltaa olla erilainen kuin muut niin hyvä tulee. Erottautua voi vaikkapa itsenäisyyspäivällä - niitä kun ei ole muilla kuin nuorilla kansakunnilla. Lahden Radion uutispäällikkö Tapio Enlund pohtii nykypäivän suomalaisuutta.

Linnan-juhlat on taas pidetty, kutsuvieraat kätelty ja kansa on saanut keskusteltavaa pariksi päiväksi, kun koti- ja katuraadit arvioivat ken oli maassa parhaiten pukeutunut. Tuosta keskustelusta ei sitten enempää - en ole alan asiantuntija enkä taaskaan edes nähnyt juhlia töllöstä.

Mieltäni askarrutti itsenäisyyspäivänä kaksi erillistä ja toisistaan riippumatonta selvitystä. Suomalaisen työ liitto ja WOIMA-säätiö julkistivat perjantaina tutkimuksen kansallisista arvoista. Siinä tuhannelta meikäläiseltä kysyttiin henkilökohtaisesti ja kansallisesti tärkeitä arvoja. Lopputulos on kuin synkkä peilikuva Linnan-juhlien pukuloistolle.

Kansalaiset kokevat omat toimintamahdollisuutensa rajoitetuiksi byrokratian, työttömyyden ja tulevaisuuden epävarmuuden takia. Tavoiteltavien kansallisten arvojen kärkeen listattiin puolestaan tutkijoille suureksi yllätykseksi demokratia.

Toisin sanoen me suomalaiset olemme varsin turhautuneita maailman menoon, kun demokraattisena pitämässämme valtiossa pitää erikseen havitella demokratian toteutumista. Muita tärkeitä kansallisia arvoja olivat muun muassa köyhyyden vähentäminen ja vanhusten asema. Ne eivät siis ole mallillaan, mutta hyvää on ongelmien tunnistaminen ja tunnustaminen.

Siinä toisessa selvityksessä murrettiin vallitsevaa käsitystä suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttajiin.

Yleisesti ajatellaan, että katajainen kansa haluaa pitää omat omituiset tapansa itsellään ja ennallaan, ja hyväksyy vain ne maahanmuuttajat, jotka ovat valmiita muuttumaan itsemme kaltaisiksi. Taloustutkimuksen kysely yli tuhannelle henkilölle osoittaa, että paikoittain maahanmuuttajilta edellytetään sopeutumista suomalaisiin tapoihin. Mutta vain paikoittain - osaamme me olla salliviakin.

Ja mikä yllättävintä tutkijoiden mukaan puolueiden väliset erot suhtautumisessa maahanmuuttoon eivät olekaan niin yksioikoiset kuin voisi kuvitella. Vihreät ja RKP ovat maahanmuuttoystävällisimpiä puolueita, mutta esimerkiksi kokoomuslaiset ovat vaativampia maahanmuuttajien sopeuttamisessa kuin keskustan isännät.

Kevään eduskuntavaaleja vaaleja silmällä pitäen ajateltavaa antaa se, että selvityksen mukaan perussuomalaiset eivät olekaan erityisen maahanmuuttajakriittisiä.

Näissä merkeissä jatketaan siis ikääntymistä. 93 vuotta itsenäisyyttä on pienelle maalle kunnioitettava ikä, vaikka onhan maailmassa niinkin ikäloppuja kansakuntia, että niissä ei edes itsenäisyyspäivää vietetä.