Hyppää sisältöön

Vuokralainen ei ole heittopussi

Laki suojelee sekä vuokraajaa, että vuokralaista. Vuokranantajan toimesta tehty irtisanominen turvaa vuokralaiselle kodin ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Vuokrarästit voivat puolestaan johtaa sopimuksen purkuun.

Kuva: YLE / Arja Lento

Laillistettu vuokranvälittäjä Elisa Markku Lappeenrannan Vuokramestareista kertoo, että vuokralaisen oikeudet ovat hyvin turvatut. Vuokrarästit tai sopimaton käytös voivat kuitenkin aiheuttaa vuokrasopimuksen purun.

- Sopimuksen voi purkaa jos kahden kuun vuokrat on maksamatta.

- Joskus on tarvinnut turvautua raastuvanoikeuteen ja sitä kautta häätöön. Häätöprosessi voi kestää kolmekin kuukautta.

Elisa Markku kehottaa vuokranantajia tarkastamaan asunnon kunnon aina ennen uutta vuokrasopimuksen kirjoittamista. Luonnollisten kulumien korjaaminen kuuluu vuokranantajalle. Vuokralainen ei saa tehdä muutoksia asuntoon ellei siitä ole erikseen sovittu.

Irtisanomisaika suojelee vuokralaista

Vuokrasopimuksen Irtisanomisaika on vuokralaisella huomattavasti lyhyempi kuin vuokranantajalla. Tällä halutaan vuokranvälittäjä Elisa Markun mukaan taata vuokralaisen asemaa.

- Vuokranantajakin voi irtisanoa vuokrasopimuksen. Jos vuokrasopimus on kestänyt alle vuoden, irtisanomisaika on kolme kuukautta. Yli vuoden kestäneen sopimuksen irtisanomisaika on puolestaan kuusi kuukautta.

- Asunnon omaan käyttöön otto ei ole sopimuksen purkamisen peruste, irtisanomisen kyllä, sanoo Markku.