yle.fi-etusivu

Lunkan tontin rakentaminen vie vuosia

Maaperän puhdistaminen ja rakentaminen Lunkan tontilla Kajaanin Lyseon läheisyydessä alkaa vasta vuosien päästä, arvioi kaupungin tekninen johtaja Timo Soininen. Hänen mukaansa asemakaavan muutos saavuttaa lainvoiman aikaisintaan maaliskuussa.

tontit

Aikataulu pelkästään lainvoimaisuuden osalta voi venyä useilla vuosilla, mikäli joku valittaa asemakaavasta, sanoo Soininen.

- Jos optimistina arvioin, niin kauha isketään alueella maahan kolmen vuoden päästä keväällä.

Soinisen mukaan alue ja työt ovat niin mittavia, että aikataulu voi venyä jo senkin takia.

- Lainvoimaisuuden jälkeen tontin omistaja pääsee kilpailuttamaan alueen rakennusliikkeillä. Koska tarkoitus on, että rakentaja paitsi purkaa myös puhdistaa alueen, tarvitaan tarkkaa suunnittelua ja koemarkkinointia, jotta riskit eivät kasva liian isoiksi.

Lunkan tontille on suunniteltu kerrostalovaltaista asuntoaluetta. Ensin kuitenkin pitää puhdistaa osin pahoin saastunut maaperä laajalta alueelta. Puhdistamisen jälkeen rakennetaan osin maan alle tulevat paikoitustilat, minkä jälkeen päästään asuntojen rakentamisvaiheeseen.

- Kaupunki kaivaa samaan aikaan muun kaivutyön kanssa saastuneen katuosan auki ja tekee tarvittavat korjaukset. Työt halutaan tehdä samaan aikaan, jotta saastuminen ei enää pääse leviämään lähialueelle.

Lähteet: YLE Kainuu