Vuoden hämäläiset ovat forssalaiset Immo Sundholm ja Mika Laine

Immo Sundholm on Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja, Mika Laine Envor Group Oy:n toimitusjohtaja. He saivat tunnustuksen jätehuollon kehittäjinä tuottavaksi teolliseksi toiminnaksi, kierrätyksen tehokkaina toteuttajina sekä uusien innovaatioiden käyttöön ottajina.

jätehuolto
Tunnustuksen saajat julkisti Hämeen maakuntavaltuuston I varapuheenjohtaja Ilkka Joenpalo
Tunnustuksen saajat julkistanut Hämeen maakuntavaltuuston I varapuheenjohtaja Ilkka Joenpalo sanoi, että Forssan seutu näki kauan sitten ympäristöteknologian tulevaisuuden alana.YLE / Markku Karvonen
Vuoden hämäläiset 2011 ovat Immo Sundholm ja Mika Laine

Hämeen Liitto ja YLE Häme valitsevat vuosittain Vuoden hämäläisen. Kunniamaininta myönnetään merkittävästä maakunnan ja sen asukkaiden hyväksi tehdystä työstä tai maakunnan tunnetuksi tekemisestä.

Tänä vuonna tunnustus jaettiin merkittävästä näkemyksellisestä toiminnasta yhdyskunta- ja ympäristöhuollon parissa ja seutukunnan kannalta merkittävästä synergiasta julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tärkeä tekijä on myös se, että toiminnalla on hyviä mahdollisuuksia luoda uutta, kasvaa ja työllistää.

Heidän edustamansa yritykset ovat keskeinen osa Forssan Envitec-aluetta.

Immo Sundholm

Immo Sundholm on tehnyt pitkän uran elintarviketeollisuuden ja ympäristöalan yrityksissä. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtajana hän aloitti 1995, jonka jälkeen hän on ollut rakentamassa ja johtamassa LHJ Group yhtiöryhmää, johon kuuluvat Loimi-Hämeen Jätehuollon lisäksi Suomen Elektroniikkakäsittely Oy, pilaantuneita maita käsittelevä Suomen Erityisjäte Oy, kylmälaitteita käsittelevä Cool Finlan sekä tietomateriaaleja käsittelevä Suomen Tietoturva Oy. Yhteisyritys Ekoport Turku Oy pyrkii tuottamaan dieseltuotantolaitoksessa jätteistä polttoainetta.

LHJ Groupin liikevaihto on 12-14 miljoonaa euroa vuodessa, henkilöstön määrä vaihtelee työtilanteen ja vuodenajan mukaan sadan molemmin puolin. Loimi-Hämeen Jätehuollon omistaa 16 kuntaa, joiden asuintoiminnan jätehuollon yhtiö hoitaa.

Mika Laine

Liikatalouden eri aloille vähitellen kouluttautunut Mika Laine aloitti yrittäjänä Enver Groupin toiminnan 1990. Perheyritys aloitti kiinteistönhoitajana. Jätehuolto tuli mukaan 1993.

Envor Group tarjoaa ympäristöhuollon palveluja teollisuudelle, kaupalle ja kiinteistöille. Työntekijöitä on noin 50. Envor Recycling Oy tarjoaa metallien, muovien ja lasin kierrätyspalveluja ja sillä on uusioraaka-ainetuotantoa. Envor Processing Oy on paperin ja kartongin käsittely- ja kierrätyspalveluyhtiö. Envor Biotech Oy kehittää biojätteiden ja lietteiden käsittelypalveluja.

Forssan seudulla alan yritykset ovat Envitech-strategiassaan asettaneet tavoitteeksi olla 2015 valtakunnan vetovoimaisin ympäristöliiketoiminnan keskus ja yhteisen liikevaihdon kasvattamisen 120 miljoonaan euroon nykyisestä 40 miljoonasta eurosta.

Lähteet: YLE Häme

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus