Selitys Japanin vauvakatoon: Nuoret haluttomia

Nuoret japanilaismiehet ja -naiset menettävät kiinnostustaan seksiin. Japanin terveysministeriön tilaama tutkimus tuskin miellyttää hallitusta, joka yrittää kannustaa japanilaisia lapsentekoon. Syntyvyysaste on Japanissa maailman alhaisimpia.

Ulkomaat

Tutkimuksen mukaan 16–19-vuotiaista miehistä reilu kolmasosa ei ole kiinnostunut seksistä tai jopa halveksii sitä. Vastaava osuus samanikäisistä naisista on melkein 60 prosenttia. Nuoret olivat menettäneet kiinnostustaan kaikkein eniten, mutta haluttomuus oli yleistynyt lähes kaikissa ikäryhmissä.

Kyselyllä haluttiin alun perin selvittää Japanin seksivalistuksen saavutuksia. Haluttomuus kuitenkin nousi kyselyssä huolestuttavasti esille, sillä asiantuntijoiden mukaan sillä on merkittävä vaikutus laskevalle syntyvyydelle.

Vastaajia oli yhteensä noin 1 500.

Lähteet: AFP