Tutkija: Tunisian kansannousu ainutlaatuinen arabimaissa

Tunisiassa presidentin maastapakoon johtanut tapahtumasarja on ainutlaatuinen arabimaissa, sanoo dosentti Pertti Multanen Helsingin yliopistosta. Katujen mielenosoituksista lähteneet kansannousut eivät ole aiemmin johtaneet vallanvaihdoksiin, vaan taustalla ovat olleet sotilaskaappaukset tai poliittinen liikehdintä.

Ulkomaat

Tunisian kaltaiset tapahtumat voivat levitä muuallekin arabimaailmaan, Multanen sanoo.

- Aivan väistämättä tätä tilannetta seurataan hyvin levottomana, ei ainoastaan Pohjois-Afrikassa vaan sanoisin myös esimerkiksi Persianlahdella.

- Koska nämä hallintojärjestelmien autoritaarisuus, yksinvaltaisuus, sehän on kaikkien tiedossa oleva asia ja se on monella tavalla ristiriidassa tämän hetken globalisoituvan maailman vaatimusten kanssa, puhumattakaan yhteiskunnallisesta eri arabivaltioiden sisäisestä mahdollisuudesta kehittyä tai saavuttaa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus.

Multanen ei kuitenkaan povaa alueen demokratisoitumista.

- Suhtaudun aika skeptisesti siihen, että useimmat vuosikymmeniä vallassa olleet autoritaariset johtajat noin vain suostuisivat laajentamaan mahdollisuuksia demokraattiseen hallintoon.

- Minun näkökulmastani ajateltuna tämä ei tarjoa kovin rauhallista näkymää lähiaikoina Lähi-idässä.

Lähteet: YLE Uutiset